Nuorena kuollut muusikko Teemu Ruokoski esitti yhden toiveen juuri ennen tragediaa – Nyt toive toteutui

Matti Koskinen
28 huhtikuun, 2023
92 Views
Nuorena kuollut muusikko Teemu Ruokoski esitti yhden toiveen juuri ennen tragediaa – Nyt toive toteutui

Porilaisen Remix-yhtyeen basistina tunnettu muusikko Teemu Ruokoski kuoli marraskuussa äkillisesti kesken keikkareissun. Ruokoski oli kuollessaan vain 45-vuotias.

Kesken viimeisen keikkareissun Ruokoski oli soittanut bändikavereilleen demon hänen itse säveltämästään ja sanoittamastaan kappaleesta. Yhtyeen kosketinsoittaja Jyri Kallio kertoi tapahtuneesta Iltalehdelle tammikuussa.

– Teemu kysyi, voisimmeko alkaa työstämään kyseistä kappaletta seuraavaksi. Kuuntelimme sitä matkalla ja totesimme, että on kyllä todella hieno biisi. Nyt olemme sitä puuhaamassa, Kallio paljasti tammikuussa.

Nyt Ruokosken luoma kappale on saanut päivänvalon, viisi kuukautta traagisen kuoleman jälkeen. Remix julkaisi Me olimme tuuli -kappaleen perjantaina ja kappale on kuunneltavissa esimerkiksi Spotifyssa ja Youtubessa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Satakunnan kansa.

Remix tiedotti kappaleesta Facebook-sivuillaan viime viikonloppuna seuraavasti.

– Tämä biisi on Teemun viimeiseksi jäänyt sävellys ja sanoitus, jonka hän ehti soittaa meille viimeisellä keikkareissulla viime marraskuussa, vain pari tuntia ennen sairaskohtausta, johon hän myöhemmin menehtyi. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen todettiin siinä porukalla, että tämähän me tehdään ja lupauksesta pidetään kiinni! Kappaleesta pystyy kuulemaan hänelle ominaisen tyylin, jolla hän teki lyriikkaa ja melodioita, yhtye kertoo.

Tuore kappale on kuunneltavissa alla olevalta videolta.

Tammikuussa kosketinsoittaja Jyri Kallio pohti Iltalehden haastattelussa, että Ruokosken päätös soittaa bänditovereilleen demoa juuri ennen kuolemaansa tuntuu kuin tähtiin kirjoitetulta.

– Ihan kuin hän (Teemu) olisi tiennyt, että jotain on tapahtumassa. Jollain tavalla hän sai kaiken valmiiksi. Tuntui, että hän oli elämässään jollain tapaa hyvässä pisteessä eikä jäänyt mitään mihinkään suuntaan roikkumaan. Kaikki oli selvitetty, Kallio kertoi.

Kallio ja Ruokoski olivat Remix-yhtyeessä hyvinkin läheisiä, sillä he olivat keikkareissuilla huonekavereita. Kallio kuvaili tammikuussa edesmennyttä bändikaveriaan erittäin hauskaksi ”koffelipariksi”.

–Meidän huumorit kohtasivat ja keksimme kaikkea typerää ja hassua. Oltiin vähän hulluttelijoita ja milloin mistäkin typerästä jutusta vedet silmissä naureskeltiin.

– Kaipuu on kova ja usein huomaan ajattelevani, että mitähän se Teemu mahtaa tehdä. Äkkiä kuitenkin ymmärtää, ettei hän taida tehdä mitään, Kallio sanoi.

Remix-yhtye on jatkanut keikkailua normaalisti Ruokosken poismenosta huolimatta. Uudeksi basistiksi on kiinnitetty Antti Kalliokoski.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *