Ohjaaja Ian Emes on kuollut â Työskenteli Pink Floydin ja Duran Duranin kanssa
Brittiläinen taiteilija ja ohjaaja Ian Emes, 73 on kuollut. Hän on työskennellyt muun muassa Pink Floydin, Duran Duranin ja Paul sekä Linda McCartneyn kanssa. Emesin kuolinsyytä ei ole kerrottu.
Emes tuli tunnetuksi kokeilevasta kuvaustekniikastaan ja tyylistään. Hän on ollut esimerkiksi Emmy- sekä Oscar-palkinnon ehdokkaana.
– Syvimmät osanottomme hänen perheelleen ja ystävilleen, Pink Floyd kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
– Ianin katseenvangitseva, animoitu elokuva vuodelta 1972 herätti Richard Wrightin huomion. Hänen unohtumattomat animaationsa, kuten pyörivät kellotaulut Time -kappaleessa ja sydämen syke Speak To Me -kappaleessa olivat tuttuja näkyjä bändin konserteissa vuosia.
Yhteistyö Pink Floydin kanssa jatkui aina viime vuosille saakka. Emes teki 55-minuuttisen elokuvan yhtyeen vuoden 2019 The Endless River -albumille.
Source: iltalehti.fi