Ohjaaja Klaus Härö nuorista näyttelijöistä: ”Sliipattuja ja trimmattuja toistensa kopioita”

Ohjaaja Klaus Härön, 51, elokuvat tunnetaan herkkinä, viipyilevinä ja tunnelmoivina.

Mies itse kuitenkin poukkoilee uusimman ohjauksensa pressitilaisuudessa kuin elohopea ja syytää sata sanaa sekunnissa.

– Olen elokuvieni tunnelman vastakohta, puhelias ja rauhaton. Ehkä etsin tietoisesti hidastusta kaiken hektisyyden keskelle.

– Moni jopa hämmästyy minut nähdessään, ovat luulleet paljon vanhemmaksi! Ehkä elokuvistani saa käsityksen seesteisemmästä tyypistä, Härö naurahtaa.

Keski-ikäinen lapsi

Härön tuorein ohjaus, kahdeksas pitkä elokuva Rakkaani merikapteeni, kertoo kypsän iän rakkaudesta sekä isän ja aikuisen tyttären suhteesta.

– Elokuvan markkinoinnissa Grace-tyttären rooli on jäänyt ehkä turhankin vähälle. Uskon, että juuri aikuisen lapsen tilanne koskettaa monia keski-ikäisiä katsojia. He elävät omia ruuhkavuosiaan, mutta samalla pitäisi ehtiä auttaa ikääntyviä vanhempia, Härö pohtii.

– On liian monta asiaa, joiden välillä tasapainoilla. Tunnit ja päivät eivät tahdo riittää, hän jatkaa.

Ohjaaja kertoo havainnoivansa, miten neli-viisikymppiset esimerkiksi vastaavat vanhempiensa soittoon.

– Toiset huudahtavat iloisesti, että ai, äiti soittaa, pitääpä vastata. Toiset taas kiristelevät hampaitaan, että voi ei, taas tuo ukko pommittaa. Aikuinen ihminen voi vanhempansa seurassa taantua pieneksi lapseksi.

– On surullista seurata, jos lapsen ja vanhemman suhde ei ole koskaan löytänyt aikuista ystävyyttä, hän jatkaa.

Tällainen rikkonainen, kommunikoimaton suhde elokuvan Howard-merikapteenilla ja hänen Grace-tyttärellään on.

Tuttuja elementtejä

Jo Härön aikaisemmissa elokuvissa on käsitelty lasten ja vanhempien välisiä suhteita. Kahdessa edellisessä, Tuntematon mestari ja Elämää kuoleman jälkeen, nimenomaan aikuisen lapsen näkökulmasta.

– Perhesuhteista ei pääse koskaan eroon. Ja onhan se iso rikkaus, kun suhteet ovat kunnossa. Kun on sinut vanhempiensa kanssa, on sinut itsensä kanssa, Härö sanoo.

Elämää kuoleman jälkeen -elokuva oli omaelämäkerrallinen. Härö kävi siinä läpi omaa isäsuhdettaan.

– Tein sitä ja Rakkaani merikapteenia osittain samaan aikaan ja mielenkiintoista kyllä, niihin tuli samoja elementtejä.

– Molemmissa on vähän hankala isä, itsensä osattomaksi tunteva sukulainen ja sitten joku ulkopuolinen, joka laittaa kommunikaation alulle. Vaikka ei ollut tarkoitus varastaa toisesta elokuvasta toiseen, niin kyllähän niihin yhtäläisyyksiä tuli.

Kohti uudenlaista

Uusimmasta elokuvasta voi löytää samankaltaisuuksia myös Härön vuonna 2005 julkaistuun Äideistä parhain -elokuvaan, sillä molemmilla on samat käsikirjoittajat, Kirsi Vikman ja Jimmy Karlsson.

– Mutta emmehän me tietenkään sillä tavalla elokuvia tee, että koska viimeksi meni niin hyvin, tehdäänpä taas samalla lailla.

– Tässä uusimmassa lähdimme miettimään tarinaa siitä näkökulmasta, että jos Romeon ja Julian rakkaustarinan esteenä olivat vanhemmat, mitä tapahtuu, kun vanhemmat rakastuvat ja lapset ovat liiton esteenä. Siitä ryhdyttiin rakentelemaan paloja, ohjaaja kertoo elokuvan syntyprosessista.

Vaikka Härön elokuvat ovat usein tunnelmaltaan tunnistettavia, kertoo hän ryhtyvänsä uuteen projektiin aina sillä ajatuksella, että nyt tehdään jotain ihan toisenlaista.

– Tällä kertaa piti lähteä tekemään elokuvaa Irlantiin asti. Ajattelin, että sillä tavalla siitä ainakin tulee uudenlainen, Härö nauraa.

Lopputulos on tuttua ja taattua Häröä.

– Kyllähän minä itsekin näin valmiista elokuvasta, että okay, en vaan pääse pilkuistani, ohjaaja hörähtää.

Pois muotista

Rakkaani merikapteeni kuvattiin kokonaan Irlannissa, irlantilaisin näyttelijöin, suurimmaksi osaksi irlantilaisella tuotantoryhmällä ja englanniksi.

Pääosissa nähdään James Cosmo, Brid Brennan ja Catherine Walker.

Härö sanoo etsivänsä aina persoonallisia tyyppejä elokuviensa rooleihin.

– Varsinkin nuoret näyttelijät, niin Suomessa kuin ulkomailla, alkavat olla kuin samasta muotista tai urheilukaupan mainoksesta: sliipattuja ja trimmattuja toistensa kopioita.

– En jaksa katsoa vaikkapa Kauniita ja rohkeita, joissa kaikki ihmiset ovat niin samannäköisiä, että sekoitan heidät keskenään! Härö huudahtaa.

Hän kääntää roolituksissaan mielleyhtymiä tahallaan uuteen asentoon.

– Esimerkiksi James Cosmo on isokokoisena kaverina tehnyt paljon konnan rooleja. Itse taas näin hänet enemmän avoimena sylinä, lämpimänä ja rakastuvana isoisänä. Cosmo istui mahtavasti Howardin rooliin, Härö sanoo.

Brid Brennan puolestaan on tunnettu koomikkona, Härö halusi hänet draamallisempaan rooliin.

– On surullista, että näyttelijät leimataan tiettyihin lajityyppeihin. Samat näyttelijät pyörivät suomalaisissa elokuvissa uudelleen ja uudelleen samanlaisissa rooleissa.

– Sille on tietysti syynsä, miksi näin on. Joku esimerkiksi on hyvä juuri koomikkona. Mutta näyttelijälle itselleenkin tekisi hyvää päästä välillä tekemään ihan erilaista roolia, Härö arvioi.

Linssin läpi

Mistä Härön ohjaamien elokuvien rauha sitten kumpuaa? Ainakin kamera rakastaa viipyillä näyttelijöiden kasvoilla pitkään. Myös hiljaisilla hetkillä on harkittu tehonsa.

– Tietysti dialogiakin pitää olla, mutta ohjaajana odotan aina hetkeä, jolloin voisi puhumisen sijaan kertoa asioita elokuvallisemmin. Elämässäkin hienoimpia hetkiä ovat usein ne, kun ollaan hiljaa. Ei puhuta, mutta ymmärretään toisen rakkaus, tuki, lohtu tai mikä ikinä.

– Useinhan kuulee sanottavan merkityksellisistä hetkistä arjessakin, että ’Ei me paljon puhuttu, se vain oli siinä’. On ohjaajan juhlaa, kun saman saa toimimaan elokuvassa, Härö avaa metodiaan.

Ohjaaja on periaatteessa aina töissä. Kaupungilla kulkiessaankin hän havainnoi ympäristöään ikään kuin kameran linssin läpi.

– Tänäänkin olin aamulla kauppakeskuksessa, kun liikkeet availivat oviaan. Kaiuttimista soi elokuvallinen musiikki ja seurasin, miten yhdessä suunnassa avattiin ovea, toisessa pöyhittiin sisustusliikkeen tyynyjä, nuori mies seisoi pihalla syömässä sämpylää valtava lintuparvi ympärillään.

– Katsoin sitä kaikkea kuin elokuvan leikkausjaksoina, Härö paljastaa.

Yksi ylitse muiden

Palataan siihen elohopeamaisen liukasliikkeiseen Häröön.

Mieheltä on kysytty, miksi hän ei ohjaa komediaa tai jotain vauhdikkaampaa, kun on itse koko ajan menossa.

– Ihan hyvin voisin ohjata actionia. Verta ja suolenpätkiäkin voisi elokuvissani näkyä, jos kyseessä olisi sotaelokuva. Mutta vielä sopivia käsikirjoituksia ei ole tarjottu ohjattavaksi, Härö tuumailee.

Itse hän katsoo vanhoja elokuvia uudestaan ja uudestaan. Vasta äskettäin tuli tuijoteltua Tappajahaita.

Mutta yksi elokuva on edelleen ylitse muiden: Steven Spielbergin E.T. Se teki vuonna 1982 esiteini-ikäiseen Klausiin niin ison vaikutuksen, että hän pyysi Helsingin elokuvateatterista Porvooseen ajellessa äitiään olemaan ihan hiljaa. Poika halusi viipyillä elokuvan tunnelmassa.

– Katson E.T.:n edelleen kerran vuodessa, ohjaaja paljastaa.

Klaus Härön ohjaama Rakkaani merikapteeni ensi-illassa kautta Suomen 30. syyskuuta.

Source: iltalehti.fi