Oma poika järkyttyi kuningatar Margareetan päätöksestä: ”Olen todella, todella surullinen”

Matti Koskinen
29 syyskuun, 2022
104 Views

Tanskan kuningatar Margareeta ilmoitti tänään poistavansa kuninkaalliset tittelit neljältä lapsenlapseltaan. Muutos koskee Margareetan nuoremman pojan, prinssi Joachimin jälkeläisiä.

Joachim kertoo saaneensa tietää äitinsä päätöksestä jo aiemmin.

– Joudun kertomaan lapsilleni, että heidän identiteettinsä otetaan pois. Olen todella, todella surullinen nähdessäni heidät niin surullisina ja ymmärtämättöminä tästä asiasta, Joachim sanoo tanskalaiselle B.T:lle.

– Lapseni ovat surullisia. Lapseni eivät tiedä, mihin uskoa. Miksi heidän identiteettiin pitää kajota? Miksi lapsiani pitää rangaista, Joachim jatkaa.

Vuoden 2023 alusta asti Joachimin lapset tunnetaan ainoastaan Monpezatin kreivin tai kreivittären nimillä. Prinssin ja prinsessan titteleitä ei heidän kohdallaan enää käytetä.

Heitä ei myöskään kutsuta jatkossa kuninkaallisiksi korkeuksiksi vaan ylhäisyyksiksi. Muutos koskee aikanaan myös Joachimin tulevia jälkeläisiä.

Joachimilla on neljä lasta: prinssi Nikolai, 23, prinssi Felix, 20, prinssi Henrik, 13 ja prinsessa Athena, 10.

Margareetan päätös ei koske kruununprinssi Frederikin neljää lasta.

Kuningatar Margareetan päätös puhuttaa Tanskassa valtavasti. Lehdistössä asiasta puhutaan hovin kriisinä.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *