Paljastus viisufinaalista: Loreenin housut repesivät takapuolesta
Euroviisuvoittaja Loreenin, 39, esitys meinasi mennä pahasti pieleen. Loreen kertoo The Sun -lehdelle, ettei hänen vartalonmyötäinen esiintymisasunsa ollutkaan niin kestävää tekoa, mitä artisti odotti.
– Housuni repesivät, mutta vasta lavalta poistumiseni jälkeen. Ne olivat revenneet ylös saakka, Loreen kertoo lehdelle.
– Esityksen jälkeen adrenaliini jylläsi ja kiertelin käytävillä. Ajattelin, että onpas vilpoisaa, ja sitten huomasin housuni. Onneksi stylistillani oli varahousut mukana, Loreen avaa tilannetta.
Kömmähdys ei koitunut laulajan kohtaloksi. Loreen voitti Tattoo-kappaleellaan kilpailun vain 57 pisteen erolla Suomen viisuedustaja Käärijästä. Loreen voitti ammattiraatiäänien turvin, mutta Käärijä sai korkeamman puhelinäänimäärän.
Loreen kertoo haastattelussa toivovansa, että ensi vuoden Euroviisut järjestettäisiin hänen kotikaupungissaan Tukholmassa. Missä ikinä Euroviisut järjestetäänkin, Loreen on varma, että legendaarinen ruotsalaisyhtye Abba tullaan näkemään tapahtumassa.
– Olen tavannut kolme Abban jäsentä. Olen melko varma, että he tulevat Euroviisuihin – vähän painostan. Viisut on pakko järjestää Tukholmassa, etenkin kun Abban viisuvoitosta tulee 50 vuotta täyteen, Loreen pohtii.
Source: iltalehti.fi