Pernilla Böckerman avaa eroaan podcastissa – Ex-puoliso Arttu murtuu kyyneliin
Urheiluvaikuttaja Pernilla Böckerman ja poliisi Arttu Kilpeläinen syventyvät tuoreessa Pernilla & kyttä -podcastinsa jaksossa eronsa taustoihin ja seurauksiin. Ex-pari kertoi ensimmäisen kerran julkisesti erostaan viikko sitten julkaistussa jaksossa.
Eron perimmäiseksi syyksi Kilpeläinen mainitsee työt. Ex-pari sanoo, ettei heidän suhteensa ollut enää parisuhde, vaan työ-, ystävyys- ja asuinkumppanuussuhde. Parisuhteelle olennaiset asiat, kuten läheisyys, eivät tulleet luonnostaan.
Molemmat myöntävät alitajuisesti tajunneensa jo aiemmin, että ero on edessä. Kumpikaan ei jättänyt toista. Ensimmäisenä asian uskalsi ottaa puheeksi Böckerman.
– Lopulta sain sen oksennettua suusta, että erotaan. Fiilis, joka tuli sillä hetkellä, oli järkyttävä. Minä romahdin käytännössä kasaan, Kilpeläinen kuvailee eron hetkeä.
Eron myötä Kilpeläinen muutti pois parin Töölön-asunnosta. Raskain hetki oli painaa entisen kodin ovi kiinni perässään. Rappukäytävässä iski haikeus.
– Siinä tuli itselle viimeistään se tunne, että tämä tapahtuu oikeasti, poliisi kertaa kyyneliin murtuneena.
Böckermanille eron viimeinen niitti oli nähdä kotiovessa vain yksi sukunimi. Se merkitsi sitä, että kaikki käytännön asiat oli hoidettu.
Pariskunnalla oli kaksi koiraa. Böckermanilla entuudestaan ollut Jack jäi hänelle, yhdessä otettu Bob-koira lähti Kilpeläisen mukaan. Järjestelystä sovittiin jo ennen Bobin ottamista.
Ex-pari kertoo olleensa huolissaan, miten koirat pärjäisivät ilman toisiaan. Arki on osoittanut, että eläimet viihtyvät jopa paremmin ainoana lemmikkinä.
Taloudellisia siteitä parilla ei autoa lukuun ottamatta ollut. Pari oli aiemmin suunnitellut yhteisen talon rakentamista ja tehneet tontista tarjouksen, jota ei hyväksytty.
– Luoja kiittää, ettei mulla ole Sipoossa tällä hetkellä tonttia puoliksi sinun kanssasi, Böckerman kiittelee.
Viikon takaisessa jaksossa Böckerman kertoi eron olleen ristiriitainen asia, koska he eivät riitele, eikä toisen kanssa ole vaikea olla.
– Se tekee tästä tietyllä tavalla tosi hämmentävää, koska meillähän ei ole tapahtunut mitään kriittistä. En voi sanoa sinusta mitään pahaa. Mutta se ei aina riitä, vaikka kaikki on hyvin, Böckerman totesi jaksossa.
– Sehän se olikin varmastikin isoin asia, minkä takia se oli niin vaikea siinä hetkessä. Meillähän oli käytännössä kaikki mahdollinen, mitä toimivaan parisuhteeseen tai ylipäänsä parisuhteeseen tarvitaan. Se siinä hetkessä tuntui mahdottomalta ajatukselta, Kilpeläinen jatkoi.
Kilpeläisen mukaan keskustelun myötä heille alkoi selkeytymään, että ero olisi hyväksyttävä. Böckerman listasi eron syiksi muun muassa sen, ettei heillä ollut sitä, mitä parisuhteen pitäisi sisältää.
– Olen puskenut itseäni enemmän ja enemmän siihen työhön mukaan ja siihen, että tehdään yhdessä. Kunnes yhtäkkiä huomattiinkin se, että ollaanko me muuta kuin työkavereita, Kilpeläinen kertoi.
Pari ehti seurustella noin kolme vuotta. Pari tapasi toisensa juuri ennen kuin Böckerman osallistui vuoden 2021 bikini fitneksen MM-kisoihin. Suhde alkoi saman vuoden syksyllä.
Böckerman kertoi Iltalehdelle huhtikuussa 2023, että he olivat miettineet yhteisen talon rakentamista.
Source: iltalehti.fi