Prinsessa Eugeniella on ulkonäköpaineita – Raskauden jälkeiset vaatimukset suututtavat

Matti Koskinen
25 marraskuun, 2023
51 Views
Prinsessa Eugeniella on ulkonäköpaineita – Raskauden jälkeiset vaatimukset suututtavat

Prinsessa Eugenie, 33, kertoo Table Manners -podcastin tuoreessa jaksossa kokemistaan ulkonäköpaineista. Eugenie ja puoliso Jack Brooksbank saivat toisen lapsensa Ernestin toukokuussa.

Prinsessa kertoo avoimesti tunteneensa paineita ”raskauskilojen karistamisesta”.

– En tiedä teistä, mutta minua suututtaa koko raskauden jälkeinen kroppa -asia. Silti minun on ollut vaikeaa pudottaa raskauskiloja.

– Yhteiskunta sanelee, että kilot olisi karistettava ja sitä rataa.

Eugenie on kasvanut julkisuuden valokeilassa ja medioiden tarkkailun alaisena.

– Se on ehdottomasti aiheuttanut muutamiakin ongelmia ajatusmaailmaani, että minun tulisi näyttää tietynlaiselta.

– Varmaan kaikki julkisuudessa olevat kokee näin. Meidän perheessämme se tapahtuu 13 ikävuoden tienoilla, kun sinulla on hassusti leikatut hiukset, lapsen pyöreyttä ja tiedät, että pojatkin kiusaavat sinua, Eugenie avaa ongelmien syntyä.

Kokemistaan paineista huolimatta prinsessa yrittää nykyisin vähät välittää yhteiskunnan luomista odotuksista.

– Voin mennä ruokakauppaan treenivaatteissa ja hiukset sotkussa nutturalla, en välitä enää. Ei kukaan välitä, Eugenie summaa.

Prinsessa Eugenie muutti perheineen Portugaliin viime vuonna. Muuton syynä kerrottiin olevan Jack Brooksbankin uusi työ. Pariskunnan August-esikoinen syntyi vuonna 2021, ja nelihenkisen perheen tiedetään nyt jakavan arkensa Portugalin ja Britannian välillä.

Lähde: People

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *