Prinssi Louis, 4, teki debyyttinsä – Brittikuninkaalliset pääsiäiskirkossa: Katso kuvat
Tänä vuonna brittihovissa on vietetty ensimmäistä pääsiäistä ilman syyskuussa kuollutta kuningatar Elisabetia.
Suru ja kaipaus ovat olleet pyhien vietossa läsnä. Pääsiäissunnuntaille osuu myös prinssi Philipin kuoleman vuosipäivä. Hän kuoli kaksi vuotta sitten.
Vallanvaihdosta huolimatta pääsiäisperinteistä on pidetty kiinni ja kuninkaallinen perhe on kokoontunut kuningas Charlesin johdolla Windsorin linnaan.
Rentoutumisen, pääsiäisherkkujen syömisen ja pienten pääsiäislahjojen jakamisen lisäksi sieltä käsin on perinteisesti käyty myös pääsiäissunnuntain jumalanpalveluksessa Pyhän Yrjön kappelissa – niin myös nyt.
Sinisissä
Charlesin ja kuningatarpuoliso Camillan vanavedessä kirkkoon asteli koko prinssi Williamin ja prinsessa Catherinen perhe. Mukana olivat kaikki lapset: prinssi George, 9, prinsessa Charlotte, 7, ja prinssi Louis, 4.
Louis teki nyt pääsiäiskirkkodebyyttinsä, sillä viime vuonna hän ei ollut vielä mukana.
Sininen väri näytti olevan suosittu kolmessa kuninkaallisessa polvessa, sillä sekä Charlesin, Camillan, Catherinen että perheen miesväen sekä pikkuprinssien ja -prinsessan päällä nähtiin sinistä.
Louis asteli kirkkoon sinisissä polvihousuissaan äitinsä käsipuolessa. Charlotte piti puolestaan isäänsä kädestä.
Perhe koolla
Jumalanpalvelukseen osallistui myös perheen musta lammas, seksiskandaalissa ryvettynyt ja kuninkaalliset tehtävänsä menettänyt prinssi Andrew. Hän käveli kirkkoon sisarensa prinssi Annen rinnalla.
Prinssi Andrew’n tyttäret, prinsessat Beatrice ja Eugenie, osallistuivat niin ikään puolisoidensa kanssa kirkonmenoihin.
Myös prinssi Edward ja hänen puolisonsa, Edingburghin herttuatar Sophie, astelivat kirkkoon.
Mike ja Zara Tindall olivat ottaneet mukaansa vanhimmat lapsensa, Mian ja Lenan. Zara on prinsessa Annen tytär.
Jumalanpalveluspaikka kosketti tänä vuonna erityisesti, sillä kuningatar Elisabet ja prinssi Philip on haudattu Pyhän Yrjön kappeliin.
Kohti kruunajaisia
Kuninkaallisuudesta huolimatta brittihovissa touhutaan myös ihan ”tavallisia” pääsiäisjuttuja. Williamin on esimerkiksi kerrottu järjestävän tänä vuonna lapsilleen pääsiäismunajahdin – aikaisemmin jahdin organisointi on ollut Catherinen käsissä.
Tänä vuonna Catherine ottanee kuitenkin enemmän vastuuta pääsiäisjärjestelyjen isommista kuvioista Windsorissa.
Pääsiäinen lienee viimeinen kerta, kun koko kuninkaallinen perhe kerääntyy yhteen ennen Charlesin toukokuisia kruunajaisia.
Lähde: Dailymail
Source: iltalehti.fi