Raju dokumenttiväite: Diana petti Charlesia ensin
Kuningas Charlesin eli silloisen prinssin ja prinsessa Dianan myrskyisä avioliitto on puhuttanut jo vuosikymmeniä virallisen avioeron astuttua voimaan. Pariskunta oli aviossa vuodesta 1981 aina vuoteen 1996. Ennen tätä pari oli hakeutunut asumuseroon vuonna 1992.
Suhteen on huhuttu kariutuneen Charlesin ja Camillan lämminneiden välien vuoksi. Nyt tuore King Charles: The boy who walked alone -dokumentin mukaan prinsessa Diana olisi ollut liitossa se, joka teki ensimmäisen syrjähypyn.
Perheen turvamiehenä vuosia työskennellyt Allan Peters kertoo dokumentissa ajoista, jolloin työskenteli monarkkien turvallisuuden eteen. Hän kertoo Dianan olleen se, joka eksyi vieraan luokse ensimmäisenä.
– Charles ei tehnyt sitä, ennen kuin tiesi Dianan syyllistyneen siihen. Puhun tästä ensimmäistä kertaa 40 vuoteen, koska olen vuosikausia kuunnellut valheita siitä mitä tapahtui. Vain harvat meistä voivat oikeasti kertoa, mitä silloin tapahtui, Peters kertoo.
Petersin mukaan Dianalla oli salasuhde hänen henkivartijansa Barry Mannakeen kanssa, joka sittemmin kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa vuonna 1987.
– Se oli päivän selvää, että jotain oli meneillään. Niin pitkälle kuin pystyn asian todistamaan, voin sen todistaa.
Peters jatkaa kertomalla, kuinka Charles oli tietoinen salasuhteesta, muttei ole koskaan kertonut sitä julkisesti. Hänen kerrotaan suojelleen asialla poikiaan.
Dokumentissa kuitenkin huomautetaan, kuinka Petersin ja muiden lausuntoja voidaan pitää heidän omina havaintoinaan, eikä niitä siten voida tulkita todeksi.
Lähde: New York Post
Source: iltalehti.fi