Saako Kill Bill -hittielokuva kolmannen jatko-osan? Eläköityvä Quentin Tarantino kommentoi fanien spekulointia
Elokuvaohjaaja Quentin Tarantinon, 60, on pakko tuottaa Kill Bill -hittielokuvien faneille pettymys: kolmatta jatko-osaa ei tule. Deadlinen mukaan ohjaaja ottaa saksalaislehdessä kantaa fanien viime aikaisiin spekulointeihin, joiden mukaan jatko-osa olisi jo suunnitteilla.
– En näe sen tapahtuvan. Viimeisin elokuvani kertoo elokuvakriitikosta, miespuolisesta sellaisesta, Tarantino toteaa DeMorgen-lehdelle.
Tarantino viittaa tulevaan The Movie Critic -elokuvaan, jonka ohjaaja on sanonut olevan hänen viimeinen. Hollywood Reporter -lehden mukaan elokuvasta tiedetään tähän mennessä sen verran, että sen juoni sijoittuu 1970-luvun Los Angelesiin.
Tarantino on ilmoittanut jo joulukuussa 2022, että hän tekee enää yhden elokuvan.
– Olen tehnyt tätä jo pitkän ajan, 30 vuotta. Nyt on aika lopettaa, Tarantino kertoi CNN-lehdelle.
Vaikka fanit ovat innoissaan suosikkiohjaajansa tulevasta elokuvasta, olivat se silti ylläpitäneet toivoa Kill Billin kolmannesta osasta. Fanit olivat muun muassa toivoneet, että ohjaaja loisi jatko-osan, jota voisi tähdittää Kill Billin päätähden Uma Thurmanin tytär Maya Hawken.
Thurman on itse ottanut kantaa jatko-osan mahdollisuuteen The Jess Cagle Show’ssa vuonna 2022.
– En voi oikeastaan kertoa siitä mitään. Tarkoitan, että siitä ollaan keskusteltu vuosien varrella. Sen toteuttamisesta puhuttiin paljon, mutta siitä on kauan aikaa. En näe sen tapahtuvan lähiaikoina, Thurman kertoi ohjelmassa.
Kill Bill on tänäkin päivänä ehdoton kulttielokuva. Kill Bill on kaksiosainen elokuva, jonka ensimmäisessä osassa The Bride lähtee kostoretkelle jouduttuaan entisten liittolaistensa pettämäksi. Vuonna 2003 julkaistussa ensimmäisessä osassa nähdään Thurmanin lisäksi muun muassa Lucy Liu, Vivica A. Fox ja Michael Madsen. Toista osaa tähdittävät muun muassa David Carradine, Daryl Hannah ja Michael Mansen.
IMDB:n mukaan ensimmäinen osa toi Uma Thurmanille muun muassa parhaan naisnäyttelijän ja taistelun palkinnot MTV Movie -gaalassa. Tilaisuudessa myös Liu palkittiin parhaan roiston roolista samassa elokuvassa.
Ensimmäisen osan trailerin voit katsoa alta tai täältä.
Source: iltalehti.fi