Sampo Kaulanen osti 3 miljoonan euron kattohuoneiston Leviltä – Paljastaa nyt IL:lle kunnianhimoisen suunnitelmansa
Jounin kaupan myynyt yrittäjä Sampo Kaulanen ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Hän teki tällä viikolla kaupat toisesta miljoonaluokan loma-asunnosta Levillä. Kyseessä on kattohuoneisto, jonka hinta on kolme miljoonaa euroa.
Kaulanen kertoo nyt Iltalehdelle, että hänellä on suunnitteilla luksusmajoitusbisnes. Hän haluaa tuoda maailmanluokan supertähtiä Suomeen ja järjestää heille elämyksiä.
– Minulla on ollut syntymästä saakka haaveena Hollywood-tähteys. Olen ihannoinut sitä glamour-meininkiä. Olisi hauskaa päästä tarjoamaan tähdille täällä luksusta ja samalla saada nähdä, millaista se heidän hässäkkänsä on, Kaulanen perustelee.
Kyse ei ole enää pelkästä lapsuusunelmasta, vaan tavoitteellisesta bisnessuunnitelmasta. Sampo Kaulanen teki Jounin kaupan myynnillä firmalleen miljoonien tilin. Hän on ehtinyt miettiä pidempään suuntaa yrityskuvioilleen, mutta yrityskauppa loksautti palikat kohdilleen. Nyt hänellä on vara sijoittaa tällaisiin luksuskohteisiin ja lähteä luomaan uutta.
Kun Kaulanen kuuli Leville valmistuvasta majoituskokonaisuudesta, jossa luksukseen on haettu mallia Ranskan Megeven, Sveitsin Zermatin tai Yhdysvaltojen Aspenin kaltaisista korkean profiilin lomakohteista, hän innostui toden teolla.
Hulppea, tänä vuonna valmistuva ylimmän kerroksen loma-asunto sijaitsee 50 metriä Levin rinteiltä, ja se on kooltaan huimat 309 neliötä. Kattohuoneisto sisältää kaksion omalla sisääntulolla, josta on pääsy koko huoneistoon. Asunnosta ja kattoterassilta on upeat näkymät kauniiseen tunturimaisemaan.
– Levi on viime vuosina vetänyt hyvin niin kutsuttua kermaa paikalle. Tästä kohteesta voi kävellä suoraan rinteille. Kohde on itsessään hulppea, mutta palkkaan sisustusarkkitehti Jaakko Puron tähän suunnittelemaan kämpästä entistäkin hienomman, Kaulanen kertoo.
Asuntoon haetaan ylellistä Lappi-tunnelmaa materiaaleilla ja erilaisilla luksuselementeillä.
– Loma-asuntoon tulee arvokkaita materiaaleja, kuten tammea. Tulee puuseinää ja Lappi-elementtejä. Haluamme sinne myös kylmäaltistusaltaan sekä infrapunasaunan sen perinteisen poreammeen lisäksi.
Tähdille elämyksiä
Alle kuukausi sitten Sampo Kaulanen kertoi ensimmäisestä Levin-kiinteistökaupastaan. Tuolloin hän paljasti ostaneensa loppuvuodesta Levin rinteiden juurelle valmistuvan huvilan. Kaulanen kertoo nimenneensä 150-neliöisen huvilan Villa Micheleksi. Tämäkin kiinteistö on erittäin arvokkaalla paikalla, sillä huvilalta on matkaa lasketteluhissille vain muutama kymmenen metriä.
Majoitusbisnestä varten tehdään hankintoja ja haetaan yhteistyökumppaneita.
– Haaveeni olisi majoittaa megaluokan tähtiä täällä. Kyllä tämä jännittää, sillä itselläni ei ole kokemusta tällaisista markkinoista. Tunnen kuitenkin läpikotaisin Lapin ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Uskon, että pystyisin tyydyttämään heidän vaativat tarpeensa majoituksen suhteen ja järjestämään myös elämyksiä, Sampo Kaulanen sanoo.
– Minulla on pelkkä lapsenomainen usko itseeni ja tähän asiaan, sekä himo päästä näille markkinoille. Tämä on mielenkiintoinen retki, jos tässä tosiaan pääsisi tekemisiin maailmantähtien kanssa, hän naurahtaa.
Hänestä olisi kiinnostavaa toimia kansainvälisten vieraiden seremoniamestarina, mikäli tällaista haluttaisiin.
– Englannin kielen taitoni ei ole vahvuuteni, mutta eiköhän tähtien kanssa rallienglannillakin pärjää. Jos tänne yksityiskoneella aletaan matkata, on hankittava parempaa autokuljetusta ja tietenkin on venyttävä, jotta pystyy palvelemaan heitä. Uskon, että pystyn järjestämään täällä aika lailla kaiken, mitä he vaan keksivät pyytää ja mitä on lain puitteissa mahdollista järjestää.
Yksi yö Kaulasen kattohuoneistossa tulee maksamaan tuhansia euroja. Hän huomauttaa vertailun vuoksi, että yksi yö luksusluokan loma-asunnossa Aspenissa maksaa noin 18 000 euroa.
– Tämä ei ole kaikkien lompakolle. Nyt pyritään miellyttämään kansainvälistä luksustason asiakasta. Tämä ei myöskään jää tuohon kattohuoneistoon, vaan ajatuksena on hankkia näitä kohteita lisää.
Iltalehti ja Etuovi.com kuuluvat samaan Alma Media -konserniin.
Source: iltalehti.fi