Sanna Marinista kuoriutui muodin kerman keskellä täysverinen somevaikuttaja

Matti Koskinen
30 syyskuun, 2023
31 Views
Sanna Marinista kuoriutui muodin kerman keskellä täysverinen somevaikuttaja

Sanna Marinin selfie Pariisin muotiviikoilta kohisuttaa somessa – kerrataanpa, miksi.

Marin poseeraa miltei poski poskea vasten muotimaailman vaikutusvaltaisimman ihmisen Anna Wintourin kanssa. Voguen päätoimittajana ja jäisenä persoonana tunnetun Wintourin kanssa ei päästä tuosta vain poskisuudelmaetäisyydelle. Anna Wintour on niitä ikoneita, jotka ovat olleet muotialalla ikuisuuden, muokanneet sitä ja joilla on ylivertaiset verkostot kansainvälisiin suihkuseurapiireihin. Hän kuuluu supertähtien eliittiin.

Sinne Marinkin näyttää olevan matkalla, ja ihan tietoisesti.

Kiinnostavaa on erityisesti se, millä tavalla Marin tuntuu pyrkivän huipulle. Kun Sanna Marin palkattiin Tony Blair -instituutin strategiseksi neuvonantajaksi, häntä ylistettiin rohkeaksi ja käytännölliseksi muutoksentekijäksi, jolla on jatkuva sitoutuminen julkisuudessa vaikuttamiseen. Marin itse myös sanoi pystyvänsä edistämään äänestäjien jakamaa arvopohjaa uudessa tehtävässään.

Urauutisten rinnalla kulkee jatkuvalla syötöllä tarina, jota Marin kertoo Instagram-tilillään yksityiselämästään. Nyt hän jakaa korkean tason muotitapahtumasta sisältöä ja paljastaa, mitä tapahtuu kulissien takana. Samalla hän tuo esille tyyliään ja trendikkäitä ekoarvojaan second hand -vaatteiden käyttäjänä. Kesällä hän kertoi festarikäynneistään ja siitä, keiden seurassa hän on viihtynyt golf-kentillä. Eivät nuo asiat suoraan liity työelämään.

Anna Wintourin tapaaminen oli yksi tällaisista hetkistä eliitin kulisseissa. Tavantallaaja, Marinin äänestäjä, ei tällaisiin tilaisuuksiin pääse edes unissaan. Muille suomalaisinfluenssereillekaan ei ole kutsuja Pariisin muotiviikoille jaeltu. Kovan poliittisen taustansa takia Marinia ei ylipäätään voi rinnastaa yhteenkään toiseen suomalaiseen somevaikuttajaan.

Somevaikuttaminen on noussut yhdeksi Sanna Marinin tärkeimmistä väylistä kertoa omaa tarinaansa ja luoda henkilöbrändiään. Voisi kärjistäen ajatella, että Marin tähtää kansainväliseksi influensseriksi ja eräänlaiseksi ajatusjohtajaksi pääministerikautensa jälkeen.

Miljoona seuraajaansa Marin sai pääministerikautensa aikana: kohut vauhdittivat seuraajamäärien kasvua. Ympäri maailmaa valokeila osui ”nuoreen naispääministeriin, joka ei pelännyt rikkoa pölyttyneitä konventioita ja bilettää”. Viis siitä, että Suomessa oltiin sitä mieltä, että hänellä oli pallo hukassa – maailmalla kohut kääntyivät sankaritarinaksi.

Ja niin kuin ollaan nähty viime aikojen kassamagneeteista, esimerkiksi Barbiesta ja suoratoistopalvelujen suosikkisarjoista, naisten tarinat myyvät ja niille on kulttuurista kysyntää. Tehtiinhän tästä poliittisesta naisviisikosta HBO Maxille Viisi valittua -dokumenttisarjakin. Jokainen somevaikuttaja kertoo omanlaistaan tarinaa tilillään seuraajilleen omilla ehdoillaan. Marin hyödyntää tätä kanavaa tehokkaasti.

Blairin instituutin verkostojen ja Range Media Partners -manageritoimiston kautta on mahdollista avata ovia mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin, joissa eliitti tapaa toisiaan. Kuten Iltalehti aikaisemmin kirjoitti, Marin tulee tutustumaan työmahdollisuuksiin elokuva-, TV-, audio- ja brändiyhteistöiden parissa. Se tarkoittaa sitä, että tähdenrakennus voi jatkua pian seuratun sometilin lisäksi vielä laajemmissa kanavissa. Kun manageritoimiston listoilla on koko maailman tuntemia A-luokan tähtiä, ovat Marininkin mahdollisuudet itsensä läpi lyömiseen paremmat kuin ehkä kellään suomalaisella aikaisemmin.

Näin jälkikäteen tuntuu hassulta, että Sanna Marin on pyytänyt useaan otteeseen Suomen mediaa lopettamaan yksityiselämästään kirjoittamisen. Hänhän jatkaa yksityisen jakamista somessa, kuten kunnon somevaikuttajan kuuluu. Juuri tämä yksityisen ja julkisen välinen häilyvä tanssi nimittäin saa mielenkiinnon pysymään hänessä: kun jakaa kutkuttavasti ja tarpeeksi elämästään ja sen tähtihetkistä, mutta ei liikaa.

Täysverinen somevaikuttaja toimii juuri niin kuin Sanna Marin teki: kun vastaan tulee Anna Wintour, joka suostuu yhteiskuvaan, se kerrotaan kaikille.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *