Seela Sellan perhe on sodan keskellä Israelissa – Aistii myös juutalaisvihan kasvaneen

Matti Koskinen
30 lokakuun, 2023
36 Views
Seela Sellan perhe on sodan keskellä Israelissa – Aistii myös juutalaisvihan kasvaneen

Näyttelijä Seela Sella, 86, saapui sunnuntaina illalla Tanssii tähtien kanssa -ohjelman erikoislähetykseen. Kyseessä oli perinteinen Roosa nauha -lähetys.

Seelan elämässä on hiljattain puhaltaneet synkät tuulet. Seelan poika asuu perheineen Israelissa, joka on sodan keskellä.

Hamas hyökkäsi Israeliin 7. lokakuuta ja tappoi 1 500 ihmistä, joista useimmat olivat siviilejä. Tilanne on viikkojen aikana edennyt siihen, että Israel aloitti sodan järjestöä vastaan.

Seela kertoo Iltalehdelle, että hänen perheenjäsenensä ovat yhä Israelissa.

– Tilanne on siis ihan kamala siellä. Ne tekee molemmat, mun poika ja yksi lapsi, vapaaehtoistyötä. Mä en tiedä missä ne ovat ja mitä ne tekevät, Seela sanoo.

Seela sanoo, että he ovat kuitenkin toistaiseksi turvassa. Silti tilanne tuntuu hyvin kamalalta.

– Tilanne on niin kamala. Sitten mä tiedän, että tästä alkaa sellainen juutalaisviha. Se stressaa. Mulla on sellainen perusstressi kokoajan päällä.

Seela aistii juutalaisvihan kasvaneen jo omassa arjessaankin.

– Kyllä sen aistii, Seela sanoo jämäkästi.

Seela on toiminut Roosa nauha -kampanjan kasvona vuonna 2020. Hän saapui Tanssii tähtien kanssa -ohjelman erikoisnäytökseen muiden kampanjaan osallistuneiden julkisuuden henkilöiden ohella. Syöpä on koskettanut myös Seelan lähipiiriä henkilökohtaisesti, sillä hänen oma tyttärensä on sairastanut syövän.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *