Sinéad O’Connor laskettiin tänään haudan lepoon – Katso koskettavat kuvat

Matti Koskinen
8 elokuun, 2023
54 Views
Sinéad O’Connor laskettiin tänään haudan lepoon – Katso koskettavat kuvat

Ikonisen muusikon Sinéad O’Connorin hautajaisia vietettiin tänään 8. elokuuta. Sky News -lehden mukaan laulajan läheiset ja tuhannet fanit kokoontuivat Irlannin kylärannikolla sijaitsevan Bray-kylän kaduille viimeistä kunnianosoitusta varten. Kyseinen kylä oli O’Connorin kotikaupunki.

Yleisö hurrasi, taputti ja lauloi irlantilaisen laulajan kappaleita. Lisäksi yleisöstä heitettiin ruumisauton päälle ruusuja, kun ajoneuvo ajoi ihmisjoukon seassa. Irlannin presidentin, pääministerin ja monien muiden poliitikkojen kerrotaan olleen surijoiden keskuudessa.

Laulaja löydettiin reagoimattomana kotoaan etelä-Lontoossa keskiviikkona 26. heinäkuuta aamupäivällä paikallista aikaa. O’Connor julistettiin kuolleeksi paikalla. Hän oli menehtyessään 56-vuotias.

Kuolinsyytutkinnasta kerrotaan, että kuolemaan ei ole annettu lääketieteellistä syytä, ja tutkinnan osana tehdään ruumiinavaus. Ruumiinavauksen tuloksia voi joutua odottamaan useita viikkoja.

Sinéad O’Connor muistetaan parhaiten Nothing Compares 2 U -hitistään ja sen ikonisesta musiikkivideosta. Pitkän uran tehnyt artisti tunnettiin myös suorapuheisena aktivistina, joka kohautti esimerkiksi repimällä paavin kuvan palasiksi suorassa Saturday Night Live -ohjelman lähetyksessä vuonna 1992. Kyseessä oli kannanotto katolisessa kirkossa tapahtuneisiin lasten hyväksikäyttötapauksiin. Viimeisen albuminsa nainen julkaisi vuonna 2014.

Kuvia hautajaisista voit katsoa alta.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *