Suurperhearkea elävä Tuure Kilpeläinen herää kuudelta aamulla: ”Isyys on pitkälti ennakointia”

Tuure Kilpeläinen, 53, ei ole suunnitellut vielä paljoa voittamalleen Iskelmä-Finlandialle, jonka arvo on 10 000 euroa.

– Voin ostaa tytöille muutamat mekot, isommalle tytölle ehkä kirppikseltä jonkun coolin paidan. Ostan kissan ruokaa, koska taloon on tullut muutaman kuukauden ikäinen kissa, Hilma K. Kilpeläinen. Loput annan vaikka verottajalle, Kilpeläinen paljastaa.

Lauluntekijän perheeseen kuuluu kuusi lasta ja puoliso Manuela Bosco. Perhearkeaan Kilpeläinen kuvaa välillä vuoristoradaksi ja räiskeeksi.

– Siinä on paljon ihmisiä, joilla on erilaisia tarpeita, joten arki on mennyt sellaiseen tarpeiden täyttämiseen. Mitä aina kukin on vailla, sitä mukaa on yrittänyt niitä tarpeita myös tyydyttää, kaikkeen aina kuitenkaan riittämättä.

Irti kontrollista

Kilpeläinen on yrittänyt päästää kontrollista irti. Hänen mukaansa arki käy sitä helpommaksi, mitä rennommin sen osaa ottaa. Vaikka hän on vuosien varrella muuttunut ihmisenä, tietyt perusasiat elämässä ovat pysyneet samana.

– En voi sanoa, että olisin jotenkin parempi nyt kuin joskus aiemmin. En yritä liikaa laittaa isäidentiteettiäni päälle. Lapset tarvitsevat paljon rakkautta ja ruokaa, välillä jonkun, joka sanoo mitä tehdään ja minne mennään. Isyys on pitkälti ennakointia. Kohta on nälkä ja väsyttää, kohta harmittaa. Aina pitäisi olla pari askelta edellä.

Muusikko kertoo olevansa onnellinen, ainakin välillä. Joka hetkinen onnellisuus ei kuitenkaan ole Kilpeläisen mielestä tavoiteltava olotila.

– Joskus vituttaa ja joskus on tasaista. Pyrin enemmän ehkä sisäiseen rauhaan, kuin onnellisuuteen. Rannalla juokseminen ja mietiskely auttaa. Jos aamun aloittaa niin, on jonkun suuremman kanssa yhtä ja nipussa. Silloin hävittää itsensä.

Täydellinen laulu

Jopa kesällä Tuure Kilpeläisen kello on ollut aamukuudelta soimassa. Herättyään hän lähtee omille teilleen, mikä tuo muusikolle omaa aikaa.

Työhuoneelle saapuessaan Kilpeläinen soittaa jotain, joskus kuuntelee musiikkia tai lukee. Aikaa menee myös studiotöihin, keikkojen järjestämiseen ja treenaamiseen. Tekemistä on paljon, romanttiseen renttuiluun ei ole aikaa.

Vaikka Kilpeläinen on tehnyt valtavan määrän lauluja, hän pitää itseään hitaana kirjoittajana.

– Hitaan kirjoittamisen väleissä saattaa tulla joitain nopeita, lonkalta ammuttuja laukauksia, kuten Autiosaari. Silloin ei ehdi edes ajatella, kun se pullahtaa. Toisia tekstejä kirjoitan tosi kauan. Valon pisaroita -tekstiä hioin kuukausia.

Täydellisen laulun salaisuudeksi Kilpeläinen nimeää ehkä hieman yllättävänkin asian.

– Täydellinen laulu ei ole ihan täydellinen. Sen pitää olla huokoinen, että kuulija pystyy sukeltamaan siihen omin lähtökohdin. Siinä pitää olla jotain koskettavaa ja tuttua. Joskus se voi myös svengata kuin hirvi.

Lauluja tilauksesta

Paljon puhuttua tekoälyä Kilpeläinen on seurannut kiinnostuneena ammattinsa puolesta. Hän ei usko, että tekoäly tekee lauluntekijöistä tarpeettomia.

– Tekoäly on yhdistettyä ja prosessoitua tietoa, sillä ei ole omaa tietoisuutta. Se ei välttämättä pysty tavoittamaan ihmisen henkistä ulottuvuutta, joka musiikkiin on yhteydessä, eikä täten voi syrjäyttää ihmisiä.

Kilpeläinen kirjoittaa lauluja paitsi itselleen mutta myös paljon toisille artisteille. Onko tilausbiisin toteuttamisessa kyse taiteen tekemisestä, vai teknisestä laulun tilaajan toiveiden täyttämisestä?

– Se on jakamista, siinä jaetaan yhteistä energiaa ja luovuutta. Minun tapauksessani ainakin, olen aina ollut niiden ihmisten kanssa läsnä ja jutellut, ennen kuin on ruvettu tekemään. Niin haluan tehdä ne asiat. Lauluihin tulee ihmisten henki ja energia, siinä mielessä se ei missään tapauksessa ole suorittamista, päinvastoin.

Kilpeläinen ei pysty sanomaan mistä omasta lauluistaan on ylpein, mutta yksi henkilökohtainen tulee heti mieleen.

– Kari Tapiolle tein sellaisen biisin kuin Näkymätön kukka, jonka kirjoitin äidilleni. Ei ole yhtä muotovaliota, kaikkein kirkkain helmi on aina tulossa.

Source: iltalehti.fi