Tältä näyttää Nokian vanhalla kännykällä kuvattu elokuva – Opiskelijatuotanto niittää mainetta maailmalla
Jesse Jalosen ohjaama ja yli kymmenen vuotta vanhalla Nokian matkapuhelimella kuvattu Kukaan ei katso sinua silmiin saapuu elokuvateattereihin 28. huhtikuuta. Elokuva on alunperin Jalosen lopputyöelokuva Aalto-yliopistosta.
Elokuvan kerrotaan lukeutuvan kotimaisen elokuvakevään erikoisimpiin tapauksiin. Se yhdistelee dokumenttia ja fiktiota ja kertoo näkymättömyyttä sairastavista ihmisistä, jotka voi havaita ainoastaan kameran välityksellä.
Elokuvassa seurataan yksinhuoltajaisä Tuomasta, joka joutuu ongelmiin lastensuojelun kanssa näkymättömyytensä vuoksi. Toinen päähenkilö Ninni tapaa internetrakkaansa ensimmäisen kerran tosielämässä, mutta silloinkin heidän välillään on kamera.
Kukaan ei katso sinua silmiin on menestynyt myös maailmalla. Se sai ensi-iltansa Rotterdamin elokuvajuhlilla, joka lukeutuu Euroopan arvostetuimpii elokuva-alan tapahtumiin. Nyt se saapuu myös Finnkinoon sekä muihin itsenäisiin elokuvateattereihin Suomessa.
– Emme osanneet arvata, että elokuva herättäisi näin suurta innostusta ja päätyisi teatterilevitykseen asti. Se ei ollut suunniteltua, elokuvan ohjaaja Jesse Jalonen kertoo.
Nokian C5-puhelin päätyi elokuvakameraksi sattumalta, kun Jalonen kiinnostui vanhan puhelimensa rosoisesta kuvanlaadusta.
– Aloin kantamaan sitä mukanani kaikkialle, tietämättä minkälaista teosta olin tekemässä. Kun aloin nähdä kuvissani ihmisiä, jotka muuten jäivät näkymättömiksi, tiesin löytäneeni aiheeni.
Elokuvan rooleissa nähdään elokuvaohjaajat Ida-Maria Olva (Ninni) sekä Jonas Rothlaender (Axel). Arttu Timlinin esittämän yksinhuoltajaisä Tuomaksen tytärtä näyttelee Hamy Ramezanin Ensilumi-elokuvasta tuttu Kimiya Eskandari.
Kukaan ei katso sinua silmiin elokuvateattereissa ympäri Suomen 28.4.2023.
Source: iltalehti.fi