Tekeekö One Direction paluun? Lähteen mukaan yksi laulajista yrittää koota jäseniä takaisin yhteen
One Direction -yhtye oli 2010-luvulla kenties maailman tunnetuin ja suosituin poikabändi.
Yhtye sai alkunsa Britannian X Factor -ohjelmasta ja nousi nopeasti kansainväliseen supersuosioon. Yhtye esiintyi vuonna 2015 Suomessa täyttäen koko Helsingin Olympiastadionin.
Yhtye jäi tauolle vuonna 2016. Taukoa edelsi laulaja Zayn Malikin eroaminen yhtyeestä. Jäljelle jäivät vain Liam Payne, Niall Horan, Harry Styles ja Louis Tomlinson. Tauon alkamisen jälkeen jokainen jäsen alkoi luomaan soolouraa. Tänä päivänä vain Harry Styles on onnistunut säilymään supersuosittuna laulajana.
Brittilehti Ok Magazine -kirjoittaa, että heidän lähteensä mukaan Liam on yrittänyt tavoittaa vanhoja bändikavereitaan ja saada yhtyettä palaamaan yhteen.
– Liam haluaa epätoivoisesti takaisin tien päälle poikien kanssa, hän kertoo.
Lähde arvioi, että Liam haluaisi nauttia samanlaisesta suosiosta kuin Harry. Hän lisää, ettei Liam kestä suosionsa hiipumista. Lähteen mukaan Liam näkee uransa uudelleenpolkaisun mahdolliseksi vain One Directionin avulla.
– Hänen soolouransa ei ole säilynyt menestyksekkäänä, niin kuin hän olisi toivonut. Hän tuntee olevansa jumissa työnsä kanssa.
Liam on ollut viime vuosina otsikoissa puhuttuaan ohi suunsa muista One Directionin jäsenistä. Lähteen mukaan Liam todella katuu sanomisiaan ja nyt nöyrtynyt. Lähde uskoo, että Liam voi saada keskusteluyhteyden kaikkien muiden jäsenten kanssa, paitsi Zaynin kanssa. Kaksikon välillä on paljon poltettuja siltoja.
Liamin soolouran tunnetuin kappale on vuonna 2017 julkaistu Strip That Down.
Source: iltalehti.fi