Tina Turnerin kodin edusta täyttyi kukista ja kynttilöistä
Rock and rollin kuningattaren Tina Turnerin kuolinuutisen jälkeen laulajattaren kodin ulkopuolelle alkoi kasautua kynttilöitä ja kukkia Sveitsin Küsnachtissa. Valurautaportin eteen kerääntyi pimeyden laskeutuessa suuri väkijoukko osoittamaan kunniaa rocklegendalle.
Fanit kävelivät yksitellen laskemaan kukkia tai asettamaan kynttilöitä portin edustalle.
– You’re simply the best, yhdessä kukkakimppujen välissä olevassa viestissä luki Turnerin hittiin viitaten.
Turner ehti asua Küsnachtissa lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Hän muutti sinne vuonna 1995 yhdessä tulevan aviomiehensä Erwin Bachin kanssa.
Torstain vastaisen yön aikana kynttilät valaisivat hulppean 70 miljoonan euron huvilan ulkoporttia Turnerin musiikin soidessa pysäköidyistä autoista.
– Tänään on erittäin surullinen päivä. Kasvoin Tina Turnerin poikien kanssa ja asun täällä lähellä. Kuuntelin aina hänen kappaleitaan ja olen todella surullinen, että menetimme hänet. Halusin vain tulla tänne, paikallinen Ozgur Arzik sanoo uutistoimisto AFP:lle.
Turner luopui Yhdysvaltain kansalaisuudestaan 10 vuotta sitten avioiduttuaan Bachin kanssa saadakseen Sveitsin kansalaisuuden.
– Tina Turnerin kuoleman myötä maailma on menettänyt ikonin. Kappaleesi ja niihin liittyvät lukuisat muistot säilyvät. Ajatukseni ovat tämän vaikuttavan naisen perheen luona, joka löysi toisen kodin Sveitsistä, presidentti Alain Berset twiittaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Sveitsissä Turneria on ylistetty mallikansalaiseksi. Paikalliset mediat huomauttavat, että hänen oli opeteltava saksaa ja läpäistävä kansalaisuuskoe ja -haastattelu Sveitsin kansalaisuuden saadakseen.
Vuonna 2021 Bernin yliopisto myönsi Turnerille kunniatohtorin arvon hänen ainutlaatuisesta elämäntyöstään musiikin ja taiteen eteen.
Source: iltalehti.fi