Toinenkin Tomi Björckin ravintola sulkee ovensa

Matti Koskinen
18 joulukuun, 2023
49 Views
Toinenkin Tomi Björckin ravintola sulkee ovensa

Julkkiskokki Tomi Björckin luotsaama Lily Lee -ravintola Helsingin Erottajalla sulkee ovensa.

– Ravintola avattiin koronapandemian keskellä ja harmillisesti myrskyisä aika ravintola-alalla on jatkunut pandemian jälkeen, ravintola kertoo tiedotteessa.

Taiwanilaisesta ruokakulttuurista vaikutteita saanut ravintola avattiin syksyllä 2020.

Tiedotteen mukaan toiminnan saaminen kannattavaksi ei jäänyt kiinni kovasta yrityksestä.

Tiedotteen mukaan yritys on ollut toiveikas, että yleinen taloustilanne parantuisi, mutta hiljaiselta vaikutta ensi vuoden alku johti päätökseen lopettamisesta.

Lily Lee on toinen Björckin ravintola, joka sulkee ovensa lyhyen ajan sisällä. Japanilaistyylinen Sanchome laittoi lapun luukulle helmikuussa. Se ehti olla auki vain vuoden.

Perheensä kanssa Australiassa asuvalla Björck on harjoittanut ravintolatoimintaa Suomen lisäksi Ruotsissa ja Australiassa.

Suomessa hänellä on Boon Nam -ravintola Helsingissä.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *