Uusi tiimijako ei miellytä Diili-kilpailijaa: âEpäreilu oloâ
Diili-ohjelmassa kamppaillaan finaalipaikoista. Kilpailijat saavat tehtäväkseen järjestää Bricco-ravintolan työntekijöille työnhyvinvointipäivän.
Joukkueet sekoitetaan keskenään, jolloin tiimeiksi pariutuvat Tiina ja Atte sekä Aki ja Wenla. Tiina ja Atte halaavat toisiaan oikein tyytyväisinä, mutta Atte ei ole tiimijaosta kovin innoissaan.
– Suoraan sanottuna on sellainen epäreilu olo tällä hetkellä. Unelmatiimi meni Aten kanssa rikki ja olisin tehnyt mielelläni Tiinan kanssa tämän. Tiedän, ettei työelämässäkään voi valita tiimiään, Aki toteaa.
Aki perustelee ohjelmassa, miksi kokee Wenlan kanssa työskentelyn tällä kertaa varsin haasteellisena.
– Wenla on monesti kovaan ääneen sanonut, että olisi valmis jo lähtemään kotiin. Minulla on pelko siitä, että ennen kuin olemme lähteneet edes tehtävää tekemään, olemme jo hävinneet sen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Myös Wenla on hieman epäileväinen päivän suhteen, mutta pysyy enemmän optimistisena.
– Tällä hetkellä uskon, että päästään finaaliin, mutta voi olla, että mieli muuttuu päivän päätteeksi. Katsotaan, mitä tänään saadaan aikaiseksi.
Edellisessä jaksossa Wenla joutui pudotusuhan alle jäätyään kiinni Diili-historian pahimmasta vedätyksestä. Kun potkut saikin huijaukseen osallistunut Viljami, Wenla purki tunteensa kyynelinä muille kilpailijoille.
– Olin ihan valmis lähtemään kotiin – jos rikkoo sääntöjä, on se myös syy lähteä. Kaduttaa, että miten on itse toiminut, koska en halua olla tuollainen ihminen, Wenla kiteytti tuntemuksiaan.
Diili-ohjelma on katsottavissa maanantaisin kello 21.00 Nelosella tai Ruutu+-palvelusta. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.
Source: iltalehti.fi