Uutuuskirja: Katri Helena kertoo onnettomasta liitostaan Panu Rajalan kanssa – Itki yksin hääyönä, kun puoliso saatteli toista naista
Katri Helena kertoo tuoreessa elämäkerrassaan kokeneensa valtaavaa häpeää uudesta suhteestaan puolisonsa Timo Kalaojan kuoleman jälkeen.
Kirjailija Panu Rajala näki Katri Helenan Anna-Kaisa Hermusen televisiohaastattelussa, jossa puhuttiin Katrin leskeydestä.
Ohjelman jälkeen Rajala kirjoitti Katri Helenalle kirjeen. Hän oli itsekin leski ja kaiken lisäksi Katrin edesmenneen puolison armeijakaveri.
Kirje kosketti ja Katri pyysi Panun vierailulle. Hän oli laittanut ruokaa. Lapset olivat kotona.
– Me söimme ja juttelimme yhdessä. Tunnelmassa oli jotain jännittynyttä. Minulla oli olo, että olen lähdössä johonkin, mikä ei ole hyväksi. Etsin onnea ja halusin samanlaisen onnellisen liiton kuin minulla oli ollut. Ihmisen mieli tekee erityisesti haavoittuvaisella hetkellä suunnitelmia näkemättä todellisuutta.
– Nyt ymmärrän selvästi, että myös Panu haki suhdetta, joka hänellä oli minua ennen ollut, Katri Helena toteaa elämäkerrassaan.
Sarjamurhaaja?
Kun Panu lähti, 18-vuotias Hanna katsoi äitiinsä.
– Ootsä varma, että toi ei oo sarjamurhaaja? hän kysyi leikillään mutta ehkä myös hieman huolissaan.
Panu Rajala oli jo omalla alallaan tunnettu mies. Katri Helena ei kuitenkaan tiennyt hänestä mitään.
– Suostuin tapaamaan hänet uudelleen vain, koska hän oli Timon armeijakaveri. Kun aloimme tutustua enemmän, ajattelin, että hän on viisas mies ja että hän voisi olla turvallinen, koska hän oli tuntenut Timon.
Yllätyskihlat
Pari alkoi tapailla, mutta erimielisyyksiä oli alusta asti. Panu piti Katria tiukkapipona.
Panun ehdotus kihloihin menemisestä tulikin puskista:
– Kävimme kultasepänliikkeessä ostamassa ohuet sormukset. Minulla oli outo ja ristiriitainen olo. Me olimme kyllä ihastuneita toisiimme ja silloin, kun riitoja ja ristiriitoja aiheuttavat asiat eivät olleet päällimmäisinä mielessä, ja meillä oli yhdessä ihan kivaa.
– En silti ollut ajatellut vielä niin suurta askelta. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen suhde oli edennyt niin nopeasti, etten ylipäätään ollut ehtinyt ajatella, mikä minulle siinä hetkessä olisi hyvä, Katri Helena miettii nyt.
Piilotetut ongelmat
Lehdistö sai vihiä kihlauksesta saman tien eikä mahdollisuutta perääntymiseen ollut. Katrista ja Panusta kirjoitettiin valtavat määrät juttuja.
– Meillä oli alusta asti ongelmia, enkä tietenkään halunnut puhua niistä julkisesti. Minua vaivasi, että haastatteluissa piti ikään kuin valehdella tai ainakin olla puhumatta jostain, mikä kaihersi mieltä. Minulla oli oma, työhöni liittyvä julkisuus, ja Panulla omansa. Kun niiden lisäksi tuli vielä yhteinen julkisuus, se kaikki alkoi olla mielestäni liikaa, Katri Helena muistelee.
Itkuinen hääilta
Elokuussa 1997 Katri ja Panu vihittiin Hämeenkyrössä avioliittoon.
Katri Helena oli kaiken aikaa epäileväinen. Hänen mielestään liitosta puuttui läheisyys ja hellyys.
Hääpäiväkään ei ollut onnen täyttymys. Katri oli hankkinut Panulle sinisen rintakukan.
– Osa vieraista oli jo matkalla pihalle, kun Panu tuli luokseni ja näki kukan, jonka olin hänen pukuunsa hankkinut. Hän raivostui. ’Sinä yrität vähätellä minua laittamalla minulle sinisen kukan, sulhasella pitää olla valkoinen kukka´, hän huusi.
Kun juhlat olivat ohi, Panu lähti saattamaan naispuolista vierasta, joka yöpyi hänen talossaan sadan metrin päässä. Hän viipyi sillä matkalla kauan.
– Minä istuin yksin hienossa, vastavalmistuneessa talossani, katsoin öiselle, tummalle järvelle ja itkin, Katri Helena muistelee hääpäivänsä iltaa.
– Meidän kahden välillä ei ollut todellista rakkautta. En elä loppuikääni näin, päätin, kun häistä oli kulunut kaksi vuotta. En tiennyt, koska olisin valmis eroamaan, mutta päätin, että se tapahtuisi ennen kuin täytän kuusikymmentä vuotta, Katri Helena muistelee elämäkerrassaan.
Sivusuhde
Hänen kaipaamaansa läheisyys ei Panun kanssa lisääntynyt. Päinvastoin. Mies tuntui aliarvioivan vaimonsa työtä, hän joi yhä enemmän ja pyöritteli jopa Katrin keikoilla mieluusti muita naisia.
Katri Helena arvasi Panun aloittaneen suhteen toisen naisen kanssa.
– Olin nähnyt naisen ja huomannut tähdet, jotka hänen silmistään tuikkivat Panun suuntaan. Olin tehnyt oman päätökseni, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan, että niin tapahtui.
– Minua vaivasi se, että Panu ei kertonut minulle. Asuimme vielä yhdessä ja olimme naimisissa sivusuhteen alkaessa. Panu halusi leikkiä vielä viimeisen kesän suhteilla kahden naisen kanssa. Odotin häneltä yhtä rehtiä lausetta, tunnustusta tapahtuneesta. Sitä lausetta ei koskaan tullut.
Asumusero pantiin vireille, vaikka Katri ja Panu edustivat vielä itsenäisyyspäivänä 2003 yhdessä Linnan juhlissa. Ero astui voiman seuraavana vuonna.
Elina Hirvonen: Katri Helena, laulaja (Johnny Kniga) ilmestyy 13. huhtikuuta.
Source: iltalehti.fi