Uutuuskirja: Näin Henry Aflechtista tuli miljonääri
Henry Aflecht kertoo elämäkerrassaan siitä, kuinka hänestä tuli miljonääri. Työuransa hän aloitti jo lapsena jakamalla muun muassa mainoksia.
Rikolliselle polulle eksynyt mies ei kuitenkaan ollut menestynyt aivan toivomallaan tavalla jouduttuaan vankilaan 1990-luvulla. Tuolloin hän päätti tehdä suunnanmuutoksen elämässään.
– Oli syyskuu 1997 ja kakku lusittu. Rehellisen elämän päätös oli tehty, eikä mulla ollut pienintäkään ajatusta rikkoa sitä.
Vankilatuomion jälkeen hän päätti ottaa vastaan kaikki työt, mitä hänelle tarjotaan, jotta saisi omaisuutta jälleen kartoitettua.
– Asuntopuolen jutut alkoivat kiinnostaa, ja aloin aktiivisesti etsiä rempattavia kohteita. Mulla pysyi työkalut hyvin kädessä ja olin tehokas. Kun ei mulla ollut mitään työaikoja koskaan missään, tai lähinnä rajoitteita, kaikki projektiluontoinen homma oli aika tuottavaa. Normaalisti jengi meni töihin aamulla ja lopetteli vaikka viideltä. Mä käytin kaikki tunnit töihin. En mä ollut koskaan himassa sohvalla makaamassa. En ikinä, hän kertoo kirjassa.
Lisäksi Aflecht teki pitkän uran eri ravintoloiden ovimiehenä ja työskenteli lukuisien tv-ohjelmien parissa. Rahat hän sijoitti tarkkaan ja harkiten.
– Muutamaan kertaan kuulin, että mulle ei pitäis antaa ovivuoroja, koska mä en tarvinnut rahaa. Se oli kummallinen näkemys. Olis siis pitänyt lopettaa duunit, jos oli kertynyt pääomaa. Onneksi yhdenkään oven vetäjät eivät moisista puheista korvaansa lotkauttaneet, Aflecht toteaa teoksessa.
Kritiikkiä Aflecht kertoo saaneensa osakseen kritiikkiä myös liittyen sijoitusasuntobisneksiinsä. Hän kuitenkin piti päänsä.
– Moni ihmetteli mun sijoitusasuntojen strategiaa ja niiden sijaintia. Pyrin ostamaan mahdollisimman monia Helsingin Pukinmäestä. Alue, jossa asuu paljon poliiseja, pysyy rauhallisena. Juna-aseman vieressä, hyvin vetävä Kehä I, nopea kulku kaikkialle ja kaupan päälle loistavat dösäyhteydet, Aflecht listaa perusteluja.
Aflecht uskoo, että yksi suuri syy hänen menestyksensä taustalla on epätavallinen mentaliteetti.
– Ei mun pääkopalla pysty jättämään asioita tulevaisuuteen. Jos jotain hommaa on, se on tehtävä heti. Mä oon kasvanut sellaiseksi. Se on myös aina ollut mun tulojen punainen lanka. Jos mulle on tullut tarjouspyyntö johonkin hommaan, oon vastannut aina heti. En huomenna tai viikonlopun jälkeen, vaan heti.
Lähde: Henkka Aflecht – Rikollisesta miljonääriksi (Readme 2023)
Source: iltalehti.fi