Vain elämää -salaisuus vuoti liian aikaisin julkisuuteen – Nelonen teki radikaalin toimenpiteen
Iltalehti uutisoi aiemmin tänään, että Big Brother Suomi loppuu ja että Jouni Hynynen, Ellinoora ja Anna Puu ovat mukana Vain elämää -kaudella.
Tiedot ovat peräisin Sanoma Media Finlandin Nelosen Syksy 2023 webinaaritallenteelta Vimeossa, jossa Nelosen kotimaisen viihteen päällikkö Mirko Baas kerto syksyn ohjelmista.
Pian uutisoinnin jälkeen video poistettiin Vimeosta.
– Ohjelmistoa on pakko esitellä. Sitä on esitelty kaupallisille yhteistyökumppaneille, Nelonen pr&press -tuottaja Mia Paavonen sanoo Iltalehdelle.
Hän ei ota kantaa siihen, miksi webinaaritallenne on ollut kaikkien katsottavissa eikä esimerkiksi salasanan takana, ja miksi se on nyt poistettu.
Vain elämää -on yksi Nelosen lippulaivaohjelmista, ja siihen osallistuvien artistien nimiä pantataan viime tippaan. Ne kerrotaan yleensä lähempänä kuvausten alkamista toukokuun lopussa.
Syksyn tulevat uutuusohjelmat on yleensä kerrottu tiedotustilaisuudessa kevään aikana. Näin tänäkin vuonna, eli Nelonen tiedottaa uutuuksistaan toukokuussa. Nyt jo kuitenkin tiedetään webinaarin perusteella, että Nelosella nähdään syksyllä Amazing Race, jota on haikailtu Suomeen jo pitkään uutuusohjelma The Traitors ja Leijonan luola.
Source: iltalehti.fi