Vedonlyönti­tilastot: Käärijän voiton todennäköisyys laski

Matti Koskinen
10 toukokuun, 2023
51 Views
Vedonlyönti­tilastot: Käärijän voiton todennäköisyys laski

Käärijän sijoitus kansainvälisissä vedonlyöntitilastoissa on laskenut. Maanantaina esimerkiksi Unibet-sivuston mukaan Käärijä oli ennakkosuosikki voittamaan semifinaalin pienimmällä kertoimella 1,36. Seuraavana oli Ruotsin Loreen, jonka kerroin oli maanantaina semifinaalin voittajaksi 3.

Nyt tilanne finaalin kohdalla eri, sillä tiistai-illan semifinaalin jälkeen Käärijän kerroin on kasvanut ja voiton todennäköisyys laskenut. Podiumin korkeimmalla paikalla paistattelee Loreen, jonka kerroin on 1,53. Loreen on alusta alkaen ollut finaalin voittajasuosikki vedonlyöntisivustoilla.

Eurovision World -sivuston mukaan Käärijän voittoon uskoo 20 prosenttia. Loreenin voittoon vuorostaan uskoo peräti 48 prosenttia.

Tilanne voi kuitenkin vielä muuttua ennen lauantain finaalia, jossa vuoden 2023 Euroviisuvoittaja kruunataan.

Käärijä kommentoi eilen tiistaina pidetyn semifinaalin jälkeen tunnelmiaan Ylen tiedotteessa.

– Vaikka odotukset olivat ennakkoon korkealla, on nyt kuitenkin helpottunut olo. Nyt suuntaan katseen saman tien finaaliin ja suureen H-hetkeen, Käärijä jatkaa.

– Peli ei todellakaan ole ohi vielä, eikä vielä sovi juhlia. Nyt vaan sykkeet alas, myös siellä kotisohvilla. Vedetään bolerot niskaan ja nähdään finaalissa.

Artikkelia täsmennetty 10.5.2023 kello 22:30: Käärijä oli vedonlyöntitilastoissa ensimmäisenä semifinaalin voittajaksi.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *