Viisuvoittajan terveys petti ja kaikki peruttiin: âOlen niin surullinenâ
Euroviisut vuonna 2019 voittaneen Duncan Laurencen oli tarkoitus julkaista uusi, uransa toinen levy viime perjantaina. Toisin kuitenkin kävi.
Duncan kertoo Skyboy-levyn julkaisun peruuntuneen toistaiseksi. Syynä tähän on miehen terveysongelmat.
– Viime kuukaudet ovat olleet liikaa. Olen uupunut ja henkisesti loppu. Tämän lisäksi olen niin surullinen, Duncan kirjoitti Instagramiin.
Duncan kertoo, miten olisi halunnut julkaista jo valmiin levyn, mutta hänellä ei ole voimia tehdä vaadittavaa promootiota ja eikä antaa kaikkea sitä huomiota, mitä levyn julkaiseminen vaatisi. Duncan päätti yhdessä tiiminsä kanssa siirtää julkaisun myöhemmäksi.
– Seuraavalla viikolla aion tehdä muutaman homman ja sitten otan vapaata ja palaan takaisin entistä vahvempana.
Julkaisunsa lopuksi Duncan pahoittelee kun levyä ei nyt julkaistakaan.
Duncan voitti Euroviisut vuonna 2019 Tel Avivissa. Voittokappale Arcadea on sittemmin kuunneltu esimerkiksi Spotifyssä liki miljardi kertaa.
Source: iltalehti.fi