Virpi Kätkä, 53, päätti toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa â Nyt hän laittaa koko elämänsä uusiksi
Virpi Kätkän, 53, elämänfilosofia on lyhyt ja ytimekäs: koko ajan pitää elää täysillä.
Tätä ohjetta CatCat-duosta tuttu laulaja on myös pyrkinyt noudattamaan vuosien saatossa. Ikä ei ole hänen mielestään syy sille, että tahdin pitäisi hidastua, päinvastoin.
– Ajattelin saaneeni elämältä kaiken, kun täytin 50, mutta tämä elämä näyttää tarjoavan koko ajan kaikkia yllätyksiä, Virpi naurahtaa Iltalehden juhannushaastattelussa.
Tuoreimpana esimerkkinä voi pitää opiskelupaikkaa Helsingin yliopistossa. Laulaja aloittaa teologian opinnot syksyllä. Hän sai opiskelupaikan avoimen väylän kautta. Haaveissa siintää papin ammatti.
– Olen kohta kolme vuotta lukenut teologiaa avoimessa yliopistossa. Olin jo valmistautunut tulemaan pääsykokeisiin, ja jopa siihen, etten välttämättä nyt pääse.
Naantalissa nykyisin asuva perhe muuttaakin pian Helsinkiin. Uusi kotitalokin on jo löytynyt Helsingin keskustasta. Virpin kanssa muuttaa parturikampaajan opinnoista unelmoiva Jane-tytär, kun taas pian 18 vuotta täyttävä James-poika totuttelee itsenäiseen elämään poissa äitinsä helmoista.
Virpi myöntää lastensa aikuistumisen nostaneen tunteet pintaan.
– Olen vähän liiankin tarrautunut lapsiini. Ymmärrän, että lapset haluavat aikuistua jossain vaiheessa, joten niitä asioita käyn nyt läpi.
Aikaa rakkaudelle?
Kesä on tunnetusti vuodenaika, jolloin moni toivoo löytävänsä elämänsä rakkauden tai viettää villiä sinkkuelämää. Virpi puolestaan ei haikaile kummankaan perään. Hän on juuri tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen sinkkunaisena.
Yksin laulaja ei kuitenkaan usko tulevaisuudessa jäävänsä.
– Sitten, kun molemmat lapset ovat lentäneet pois pesästä, saatan olla aika yksinäinen, silloin vasta se (uusi miesystävä) olisi mahdollista. Niin kauan, kun minulla asuu yksikin lapsistani kotona, ei minulla ole aikaa, Virpi toteaa päättäväisenä.
Mahdolliselta miesystävältä Virpi toivoo kristillisiä arvoja ja elämänkokemuksen tuomaa viisautta.
– Fiksuus, huomaavaisuus ja rauhallisuus ovat asioita, joita arvostan, Virpi luettelee.
Huoli nuorista
Tänä kesänä Virpi on päässyt työskentelemään nuoriso-ohjaajana rippileirillä Kuusamossa. Laulaja vetää leirillä bändikerhoa ja pitää keskusteluhetkiä nuorten kanssa. Virpi uskookin elämänkokemuksensa olevan tehtävässä etu. Ennen kaikkea hän haluaa auttaa nuoria kehittämään itsetuntojaan.
– Kaikki me olemme jossakin hyviä, meidän täytyy vain löytää se juttumme.
Virpi toivookin voivansa jatkaa vapaaehtoistyössä nuorten parissa myös Helsingissä. Etenkin nuorten mielenterveysongelmat huolestuttavat häntä.
– Tuntuu, että nuoret ovat tänä päivänä eniten hukassa. Haluaisin rohkaista heitä, jotta he eivät menisi tekemään mitään tyhmää, koska se elämä on vasta alussa.
Omatkin harhapolkunsa laulaja sanoo käyneensä läpi. Enkelikirjoihin ja meedio-ohjelmiin laulaja ei enää usko, vaan arjessa on läsnä vahva kristillinen usko. Hän kuitenkin muistuttaa, että jokainen on vapaa uskomaan mihin haluaa.
Virpi haluaa puhua seurakunnassa erilaisuuden ja syrjittyjen puolesta.
– Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on, hän tuumaa lainaten tuttua virttä.
Viime vuosina Virpi on puhunut avoimesti omista terveysvaivoistaan. Hänellä on todettu refluksi, kilpirauhasen vajaatoiminta ja atrofinen gastriitti eli hapoton maha.
Tällä hetkellä laulajan vointi on lääkityksen ansiosta hyvä. Ääni kulkee ja vireystaso on noussut hurjasti siitä, mitä se on pahimmillaan ollut. Nykyään laulaja ei esimerkiksi juo kahvia ennen esiintymistä.
– Silloin on kivempi tehdä keikkoja, kun ei tarvitse pelätä, tuleeko ääntä vai ei.
– Elämä vain paranee, mitä enemmän tulee ikää. Haluan kokea elämässäni mahdollisimman paljon. Sitten, kun alkaa sairastelemaan, ei enää liikuta, vaan muistellaan elämää.
Poikkeuksellinen juhannus
Virpi on tottunut nauttimaan keskikesän juhlasta perhemökillä, joka sijaitsee Ylitorniolla Alposjärven rannalla. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin toinen, sillä Virpin on pakattava muuttokuormansa ennen kuin uusi elämä Helsingissä voi alkaa.
Positiivisella asenteella varustettu laulaja ei kuitenkaan tilannetta harmittele. CatCat-duo keikkailee kesällä Lapissa, joten Virpi ehtii rentoutua vielä moneen otteeseen mökillä.
– Nautin siitä luonnosta, sillä meille lappilaisille luonto on osa meitä. En malta nukkua siellä, kun valokuvaan ja kuuntelen luontoa.
– Menemme Katjan (Kätkä) kanssa heinäkuun puolivälissä mökille, niin ehdimme hilloja keräämään joka aamu. Minulla on herätys jo viideltä aamulla, niin herätän samalla koko porukan.
Vaikka laulajan ajatukset ovat jo vahvasti syksyn opiskeluissa, musiikista Virpi ei aio luopua. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun CatCat edusti Suomea Euroviisuissa kappaleella Bye Bye Baby.
Suunnitelmissa on tehdä uusi lauluversio hitiksi muodostuneesta viisukappaleesta. Tarkempia suunnitelmia ensi vuoden varalle ei ole vielä sen suuremmin suunniteltu. Virpi kuitenkin uskoo, että hyviä asioita tapahtuu, kunhan uskaltaa sanoa ”kyllä”.
– Nytkin luotan siihen, että joku taas pyytää johonkin ihanaan juttuun mukaan ja ketjureaktio hoitaa loput: edellinen juttu saa aikaan seuraavan jutun ja se taas johtaa seuraavaan.
Meikki ja hiukset: Muru Ritala/ Toimisto. Tyyli: Henna Koste Vaatetiedot: Vaaleanpunainen mekko/ MyOlsson. Laventelinsävyinen t-paita ja hame/ NOSH x Karita. Helmikorvakorut, helmiriipus ja helmirannekorut/ AIDA impact. Valkoinen pellavamekko/ Lindex. Kukkakorvakorut/ NOSH X La Kiva.
Source: iltalehti.fi