Yle ei kertonut tuomiosta ohjelmassaan

Matti Koskinen
20 helmikuun, 2024
51 Views
Yle ei kertonut tuomiosta ohjelmassaan

Vankilaelämää kuvaavassa Ylen Linna-sarjassa kerrotaan, että ohjelmassa nähtävä Eve istuu tuomiota väkivaltarikoksista.

Ohjelmassa ei kerrota, että sama henkilö on tuomittu myös alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Asiasta kertoi ensimmäisenä Seiska.

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomion mukaan tekohetkellä 20-vuotias nainen teki seksuaalisia tekoja 14-vuotiaalle nuorelle toisen saman ikäisen nuoren nähden.

Ylen sarjassa nimellä Eve esiintyvä nainen tuomittiin raiskauksesta sekä törkeästä ja perusmuotoisesta lapsen hyväksikäytöstä vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Seksuaalirikostuomio on annettu ennen Linnan tuoreimman kauden kuvauksia ja ennen kuin Turun hovioikeus antoi ohjelmassa mainitun tuomion väkivaltarikoksista.

Näin Yle vastaa

Linna-sarjan vastaava toimittaja Ville Vilén painottaa Iltalehdelle, että ohjelmassa ei käsitellä rikoksia, vaan vankilaelämää.

– Rikoksia ei tuoda esille, eikä niitä käsitellä. Tässä sarjassa käsitellään vankilassa oloa, vankilahoitoa ja siellä selviämistä ja tietysti näitä henkilöitä. Mehän emme puhu tässä sarjassa tuomioista yhtään mitään. Tämä sarja ei käsittele rikoksia, Vilén kommentoi.

– Lähtökohtahan on se, että tietoisesti sarjassa ei puhuta rikoksista, koska sarja ei käsittele rikoksia. Sarja käsittelee vankeja ja millaista on olla vankilassa, hän jatkaa.

Sarjan vastaava tuottaja Esa Viherä kommentoi aiemmin Seiskalle, että Yle ei valehtele sarjassa nähtävien henkilöiden tuomioista.

– Sarjassa ei keskitytä rikoksiin, eikä niiden yksityiskohtiin. Ohjelman tarkoitus on näyttää elämää vankilassa, Viherä sanoi Seiskalle.

Seiska kysyi Viherältä, miksi Yle on ottanut lapsenraiskaajan ruutukasvoksi väittäen, että kyseinen henkilö istuu vain väkivaltarikoksesta.

– Ei me väitetä mitään, vaan se on totta, että hän istuu väkivaltarikoksesta, Viherä vastasi Seiskalle.

Iltalehti ei tavoittanut Viherää kommentoimaan asiaa.

Kirveellä ja kangella

Ohjelmassa nähtävällä Evellä on kirjava rikostausta. Vankilatuomioon johtaneet väkivaltarikokset tapahtuivat vuosina 2019 ja 2021.

Ensimmäisessä tapauksessa Eve pahoinpiteli uhriaan lyömällä tätä kertaalleen kirveen teräpuolella ja kertaalleen hamarapuolella. Elokuussa 2019 koettu kärhämä sai alkunsa pysäköintiriidasta.

Jälkimmäisessä tapauksessa nainen käytti pahoinpitelyyn reilut seitsemän kiloa painavaa rautakankea, jolla hän löi sängyssä maannutta alaikäistä uhria kolme kertaa päähän.

Kirvestapauksesta Eve tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Jälkimmäisessä tapauksessa nimike oli niin ikään törkeä pahoinpitely.

Turun hovioikeus tuomitsi kesäkuussa 2022 molemmista törkeistä pahoinpitelyistä yhteisen kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

Raiskaus farmariautossa

Pari viikkoa ennen hovioikeuden tuomiota Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Ylen sarjassa esiintyneen Even myös seksuaalirikoksista.

Seksuaalirikokset tapahtuivat pahoinpitelyjen välissä kevättalvella 2020 tuolloin 20-vuotiaan naisen farmariautossa.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan nainen pakotti väkivalloin tapahtumahetkellä 14-vuotiaan nuoren sukupuoliyhteyteen ja muihin seksuaalisiin tekoihin siten, että toinen 14-vuotias nuori näki tapahtumat.

Syyttäjän mukaan nainen oli myös yrittänyt ostaa seksuaalipalveluja nuorelta, mutta tämä syyte kaatui.

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi, että vaikka nainen oli riidattomasti puhunut karkeakielisesti seksuaalisen teon yhteydestä alkoholin hankkimiseen, puhe ei kuitenkaan tarkoittanut konkreettisesti pyrkimystä ostaa seksiä.

Hän sai vuoden ehdottoman vankeustuomion raiskauksesta sekä törkeästä ja perusmuotoisesta lapsen hyväksikäytöstä.

Tupakkakauppaa

Rankempien rikosten lisäksi Linna-sarjassa esiintyvä Eve tuomittiin vuonna 2019 tupakan myyntirikoksesta.

Hän oli Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomion mukaan välittänyt 14-vuotiaalle ja muille alaikäisille henkilöille tupakkaa palkkiota vastaan vuonna 2018. Tekohetkellä 18-vuotias nainen tuomittiin 20 päiväsakkoon.

Ylen Linna-sarjaa alettiin kuvata syksyllä 2022 kaikkien mainittujen tuomioiden antamisen jälkeen, mutta siis ainoastaan väkivaltarikoksista saatu tuomio tuotiin ilmi.

Vuonna 1999 syntynyt Eve oli ollut vailla vapautta siitä lähtien, kun hänet otettiin kiinni jälkimmäisen törkeän pahoinpitelyn tekopäivänä lokakuussa 2021.

Iltalehti ei julkaise Even oikeaa nimeä rikosten uhrien suojelemiseksi.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *