”Yleisö ei aina ole oikeassa”
Ruotsin mediassa on sunnuntaina vähemmän yllättäen iloittu Loreenin menestyksestä Euroviisuissa. Suomi–Ruotsi-maaotteluksi muodostunut finaali nosti sykettä myös ruotsalaisissa katsomoissa, mutta lopulta Loreen vei kuin veikin voiton ammattiraatien jakamien pisteiden turvin, vaikka Käärijä olikin yleisöäänestyksen ylivoimainen voittaja.
Ruotsalaislehti Expressenin kolumnisti Maria Brander ei välttynyt huomaamasta Cha cha chan nauttimasta suursuosiosta Euroviisujen esiintymislavalla Liverpoolissa. Siitä huolimatta hän nostaa ruotsalaisedustaja Loreenin tapahtuman sankariksi.
– Yleisö ei aina ole oikeassa. Se, mitä Loreen saavutti viime yönä, on liioittelematta upeampi saavutus kuin monet meistä tajuavatkaan, Brander kirjoittaa.
Brander huomauttaa, kuinka Loreen joutui kantamaan ennakkosuosikin viittaa harteillaan läpi viisukevään. Hän myös ylistää Loreenin ”vaikeaa esitystä”.
– Tattoo ei ole vain voiton arvoinen – se on puhdasta euroviisutäydellisyyttä, missä Loreen laulaa kuin jumalatar ja uppoutui aavikon mystiikkaan niin, että koko universumi pysähtyy, Brander sanailee.
Brander antaa tunnustusta myös Käärijän esitykselle, mutta jatkaa Loreenin ylistyslauluaan.
– Suomalainen Käärijä on todellakin ollut kuin fantastinen trippi. Mutta on vain yksi kuningatar, ja hänen nimensä on Loreen. Kiitos hänen haluan meidän vain tarjoavan häikäisevät Euroviisut 2024, jos ei muuten, ainakin itsepäisenä vastarintana kaikelle ulkopuoliselle kurjuudelle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Aftonbladetin toimittaja Markus Larsson puolestaan toteaa, että minä tahansa muuna vuonna Suomi olisi voittanut viisut. Hänkin kuitenkin myöntää Käärijän voittaneen katsojien sydämet.
Ammattiraatien jakamat äänet ovat herättäneet kritiikkiä viisutuloksen jälkeen. Myös Larsson pohtii kirjoituksessaan raatien tarpeellisuutta, mutta pitää itse konseptia toimivana, mikä sinänsä ei tule yllätyksenä, sillä Ruotsi on ollut jurypisteitä laskettaessa usein voittavana osapuolena.
– Ilman jurya Måns Zelmerlöw ei olisi voittanut. Eikä Loreen olisi voittanut kahdesti, Larsson myöntää.
– Jos ammattiraadeista lopulta luovutaan, Ruotsin edustajat saattavat muuttua Suomen ja Norjan kaltaisiksi. He ovat joskus ymmärtäneet katsojien makua vähän paremmin, kun taas Ruotsi selviää toisesta esteestä ilman suurempia ongelmia, hän jatkaa jurypisteisiin viitaten.
Larsson jatkaa kehumalla Käärijän kappaletta ja hän ymmärtää, miksi se vetosi euroviisufaneihin enemmän kuin Loreenin esitys. Suomi oli hauskempi, mutta Ruotsi voitti, hän tiivistää.
– Jos ihmiset laskevat juhlatorvensa alas hetkeksi, Loreenilla oli vahvin kappale ja paras esitys. Älkää huijatko itseänne.
Source: iltalehti.fi