Aaro nauttii samat ateriat joka päivä – Voi syödä vaikka viisi vuotta putkeen

Matti Koskinen
5 joulukuun, 2023
51 Views
Aaro nauttii samat ateriat joka päivä – Voi syödä vaikka viisi vuotta putkeen

Aaro Huttunen kertoo tänään Akuutin toimittajalle Maarit Åströmille mahdollisimman terveellisestä elämäntavastaan. Hänen filosofiansa on, että aina voi elää vielä vähän terveellisemmin.

Jo nyt Huttunen noudattaa tarkkoja ohjeita treenaamisen, nukkumisen ja etenkin syömisen kanssa. Jokainen ateria on suunniteltu etukäteen tarkasti taulukkolaskentaohjelman avulla. Hän seuraa rasvojen, hiilihydraattien, proteiinien sekä vitamiinien ja hivenaineiden saantia vuorokausitasolla.

Samat ateriat ja ruuat toistuvat päivästä toiseen. Siinä ei ole Huttusen mielestä mitään ihmeellistä, vaikka jonkun toisen mielestä syöminen saattaa vaikuttaa tylsältä.

– Minulla ei ole ongelmaa syödä samaa ateriaa vaikka viittä vuotta putkeen, Huttunen vakuuttaa Akuutissa.

Hän ei myöskään erityisemmin anna painoarvoa ruuan maulle, vaikka onkin alkanut ajatella asiaa hieman toisin.

– Vaikka ruoka maistuisi pahalta, se tekee minulle todennäköisesti pitkällä tähtäimellä enemmän hyvää kuin huonoa. Jos sen imaisee kymmenessä minuutissa, se on sitten ohi. Jatka elämääsi, ei se ole kuin ruokaa, Huttunen kuvailee erilaista suhdettaan ruokaan.

Aiemmin ruokahaluttomuudesta kärsinyt ja yli 30 kiloa nykyistä vähemmän painanut Huttunen syö esimerkiksi kanaa, riisiä, parsakaalia ja oliiviöljyä. Smoothien hän sekoittaa kaurahiutaleista, banaanista, mustikoista, hunajasta, kanelista, inkivääristä, kardemummasta ja välillä proteiinijauheesta. Treenipäivinä Huttunen ottaa lisäravinteita, kuten aminohappoa ja hiilihydraattijauhetta. Karkkia Huttusen kotoa ei löydy. Hän muistelee ostaneensa makeisia viimeksi viitisen vuotta sitten.

– Minulla ei ole ollenkaan makeanhimoa.

Akuutti tänään TV1:llä kello 20.00. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *