BB-Anu ottaa Onlyfansissa työroolin – Fetissien toteuttaminen tuntui aluksi vaikealta

Matti Koskinen
25 marraskuun, 2023
59 Views
BB-Anu ottaa Onlyfansissa työroolin – Fetissien toteuttaminen tuntui aluksi vaikealta

Big Brotheriin vuonna 2019 osallistunut Anu Puumalainen kertoo Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa, että tällä hetkellä Onlyfans takaa paremman toimeentulon kuin epävakaat asuntomarkkinat.

– Olen tullut toimeen tosi hyvin. Vaihtelevat asuntomarkkinat verrattuna nyt (tähän tilanteeseen), kyllä saan yöni nukuttua.

Juontaja Aki Linnanahdetta kiinnostaa, millaisiin tuloihin Anu on parhaimmillaan Onlyfans-sisällöntuotannolla päässyt. Tarkka summa tuottoisimmasta päivästä jää kuitenkin mysteeriksi.

– Ei ihan Susanna Penttilän 8500 dollariin yllä, mutta ei ihan hirveästi jää siitä allekaan.

Onlyfans-sivusto on tunnettu etenkin eroottisesta sisällöstään. Anu kertoo, että hänen tuottamansa sisältö on ”pehmeämpää”.

– Alastonta Anua ei ole Onlyfansissa nähty. En tiedä, onko tulevaisuudessakin niin… Pääpointti on se, että teen hyvän mielen matskua, niin, että itsellä on hyvä olo. Ettei kadu jälkikäteen siellä julkaistua sisältöä.

Anun mukaan hän käyttää sisällöntuotannossaan aikaa yksityisten viestien parissa.

– On todella paljon yksinäisiä ihmisiä, miehiä ja naisia. Onlyfans on äärimmäisen hyvä reitti, missä pääsee juttelemaan, ja saa nähdä kauniita kuvia ja videoita.

Aki kysyy, toteuttaako Anu tilaajiensa fetissejä.

– Jos tulee pyyntö, en välttämättä heti pysty toteuttamaan. Mutta sovitaan aika, speksit ja suunnitelmat tosi tarkasti. Nämä maksaa kymmenestä dollarista satoihin dollareihin.

Fetissien toteuttaminen tuntui Anusta aluksi ristiriitaiselta.

– Alkuun mietin, että en tiedä, onko tämä ok. Voin myöntää sen, mietin sitä ja kävin juttua läpi kavereiden ja läheisten kanssa. Käytiin läpi selkeästi, että tämä on työrooli, vaikka teenkin sisältöä omasta elämästä.

– Olen tottunut tekemään avoimesti ja rehellisesti, mutta täytyy olla jonkinlainen yksityisyys siinä, että minulla on itsellä hyvä olo.

Anu ei ole joutunut Onlyfansin myötä pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta, vaikka joskus joku on pettynytkin, ettei kanava sisällä ”kovempaa sisältöä”.

– Materiaali mitä teen, on suhteellisen pehmeää. En usko, että minulla on mitään vaaraa eikä läheisillänikään. Kaikki siellä olleet ovat olleet ihan selväjärkisiä, hän toteaa.

Pitkät keskustelut

Anu on näyttänyt tuottamaansa sisältöä äidilleen. Perheen sisällä käytiin tarkat keskustelut siitä, millaisia riskejä ja hyötyjä Onlyfans-työllä on. Myös Anun kaksi lasta ovat tietoisia äitinsä työstä.

– Tästä käytiin pitkät keskustelut. Olen myös lapsille näyttänyt, että tällaisia kuvia. Äiti on rohkeammissa vaatteissa, pikkuhousuissa ja muuta. Äiti on vähän viettelevä. Se on ollut ihan fine pojille.

– He ovat eläneet somemaailman ympärillä pitkään. He eivät näe, että siinä olisi jotakin erikoista.

Lähde: Aki Linnanahde Talk Show, Podimo

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *