Diilin johtoryhmän uusin jäsen Amel Gaily sai puhelun, jota ei ollut uskoa todeksi

Matti Koskinen
12 joulukuun, 2023
38 Views
Diilin johtoryhmän uusin jäsen Amel Gaily sai puhelun, jota ei ollut uskoa todeksi

Hyvinvointi -ja teknologia-alan startup-yritys Cuckoon osakas toimitusjohtaja Amel Gaily nähdään johtoryhmässä tammikuussa alkavalla Diili-kaudella.

Diilin tuotannosta soitettiin Amelille ja kysyttiin, kiinnostaisiko ohjelma häntä.

– Puhelu tuli ihan yllätyksenä. Pohdin hetken ja ajattelin, että vitsi mikä mahdollisuus. En ole katunut, Amel sanoo.

Diili ei ole Amelille vieras ohjelma, sillä hänet on nähty ohjelmassa aiemminkin. Amel oli sparraamassa finalisteja Diilin seitsemännellä tuotantokaudella vuonna 2021.

Vielä tuolloin hän oli Finnish Business Angels Networkin toimitusjohtaja.

Amelin edeltäjä Diilin johtoryhmässä oli Noora Fagertström, joka valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi viime keväänä. Amelin tulevaisuuden suunnitelmiin ei kuulu kansanedustajaehdokkuus.

– Mä olen hyvin sitoutunut nykypestiini ja yrittäjyyteeni. Mä rakastan mun työtä. Meillä on hyvä tuote ja firma hyvässä vaiheessa.

Amel sanoo yllättyneensä, miten eri tavalla Diilissä nähtiin asioita.

– Toniin (Lähde) ja Jaajoon oli tosi kiva tutustua. Me olemme erilaisia ja meillä on erilaiset taustat. Katsomme asioita eri tavalla ja oli kiva purkaa tehtäviä. Meillä oli ihan eri havaintoja välillä. Saatettiin olla yhtä mieltä esimerkiksi lopputuloksesta, mutta syyt vaihtelivat. Oli tosi kiva spparrailla niin eri tavalla ajattelevien kanssa.

Diili nähdään Nelosella ja Ruudussa maanantaisin 15.1. kello 21 alkaen. Katso ohjelmatiedot Telkku.com.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *