Levyraati palaa televisioon!

Matti Koskinen
7 marraskuun, 2023
39 Views
Levyraati palaa televisioon!

Tunnettu Levyraati-ohjelma tekee paluun ensi keväänä, MTV tiedottaa.

Ohjelma noudattaa pitkälti tuttua kaavaa: levyraatilaiset kuuntelevat kappaleet ja pisteyttävät ne yhdestä kymmeneen.

Lopuksi julistetaan voittaja eli eniten pisteitä kerännyt kappale.

Tiedotteen mukaan Levyraati koostuu vakiojäsenistä sekä viikoittain vaihtuvista vieraista, joista osa on julkisuudesta tuttuja henkilöitä.

Katsojat pääsevät myös mukaan arvioimaan kappaleita. Ohjelma alkaa 20. tammikuuta.

Levyraati nähtiin ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1961. Sarja teki paluun 2000-luvun alussa. Viimeisin kausi nähtiin MTV:llä vuonna 2005.

Tältä näyttää MTV:n kevätohjelmisto

MTV julkaisi tiistaina ensi kevään ohjelmistonsa. Luvassa on monia uutuussarjoja sekä tuttuja klassikoita.

Yksi kevään uutuuksista on kotimainen musiikkiviihdeohjelma LOVE, jossa kuullaan tavallisten suomalaisten ystävyyden, rakkauden ja välittämisen tarinat sekä tarinoihin liittyvät tärkeät kotimaiset kappaleet eturivin artistien esittäminä.

LOVE-ohjelman valovoimaisina juontajina nähdään Susani Mahadura ja Ernest Lawson.

Uusi tv-kilpailu

Race Across The World Suomi on kilpailu, joka vie kuusi paria elämänsä seikkailulle. Kisa alkaa Marokosta, josta Suomeen lentäisi kuudessa tunnissa, mutta ohjelmassa parit taittavat tuhansien kilometrien matkan maata ja merta pitkin. Matka kotiin kulkee viiden eri välietapin kautta, ja viimeiseksi kullekin etapille saapunut pari on vaarassa pudota. Lentäminen on kielletty, eikä kilpailijoilla ei ole apunaan luottokortteja tai digilaitteita. Heillä on vain toisensa, kartta ja rajattu määrä käteistä.

Kilpailu mittaa parien kekseliäisyyttä ja rohkeutta sekä henkistä ja fyysistä suorituskykyä. Ohjelman juontaa Ernest Lawson.

Pekka Strang juontajana

MTV:n Tabu-ohjelmassa nähdään ihmisryhmiä, jotka elävät jonkun sosiaalisen, henkisen tai biologisen haasteen kanssa.

Ohjelma tuo rohkeasti näkyväksi niiden ihmisten tarinoita, joita koskettaa jokin sellainen asia, jota monen voi olla vaikea kohdata. Se murtaa ennakkoluuloja ja aiheeseen liittyviä tabuja. Jaksoissa käsitellään sitä, millaista arki on iloineen ja toisaalta vammaan tai sairauteen liittyvine haasteineen.

Osallistujat pääsevät viettämään muiden saman asian äärellä elävien ihmisten kanssa yhdessä kolme päivää ja kaksi yötä. Mukana keskusteluissa elää näyttelijä Pekka Strang, joka tutustuu päähenkilöihin rennon juttelun, yhdessä tekemisen ja syvällisten keskusteluiden kautta.

Koskettavien ja lämminhenkisten keskusteluiden lisäksi jaksoja rytmittävät stand up -osuudet, joissa hyödynnetään huumorin sytykkeenä ennakkoluuloja, joiden kanssa osallistujat kamppailevat.

Tuttu nelikko

Sanansaattajat-ohjelma on kilpailu sanojen etymologiasta, eli siitä, mistä sanat tulevat ja mitä ne tarkoittavat.

Sanojen alkuperää arvailevat, tietävät ja keksivät vakiokilpailijat Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö. Heitä vastaan kisaa viikoittain vaihtuva vieraileva sanansaattaja. Oikeat vastaukset kertoo ja kilpailijoiden sepostukset tuomaroi kielitieteilijä Janne Saarikivi. Jenni Pääskysaari johtaa sanailua, kirjaa pisteet ja julistaa voittajan.

Viestittelyä

Uudessa Kolmiodraama-sarjassa viisi nykymaailman pinnalliseen ja ulkonäkökeskeiseen deittikulttuuriin kyllästynyttä sinkkua osallistuu täysin uudenlaiseen kokeiluun.

Heille valitaan kaksi sopivaa kumppania ja he tutustuvat kumppaniehdokkaisiinsa pelkkien tekstiviestien välityksellä, täysin ilman ulkonäköpaineita. Viestitellessä syntyneen yhteyden perusteella he valitsevat ehdokkaista toisen, jonka kanssa he muuttavat yhteen, jakaen arjen ilot ja surut saman katon alla.

Tämä valinta on kuitenkin vasta alkua, sillä edessä on dramaattinen käänne, jonka myötä yksi on jäävä aina kolmanneksi pyöräksi.

Taloprojekti

Unelmia Italiassa -ohjelma kertoo Ellen Jokikunnaksen ja hänen puolisonsa Jarin sekä Reino-koiran pitkäaikaisten unelmien toteuttamisesta ja vie katsojansa Italian upeisiin maisemiin.

Ellen ja Jari ovat jo vuosia haaveilleet kakkoskodista Italiassa, mutta ajatelleet, että unelman voi toteuttaa vasta kun he ovat saaneet lapsen. Vaikka adoptioprosessi on edelleen kesken, he päättävät, ettei elämässä voi odottaa ikuisesti ja ostavat 200-vuotta vanhan kivitalon Italian maaseudulta ja aloittavat sen remontoinnin.

Uutuusohjelmien lisäksi televisiossa nähdään myös vanhoja tuttuja. Tammikuussa käynnistyy Putouksen uusi kausi, jota juontaa Niina Lahtinen.

Helmikuussa suomalaiset pääsevät tutustumaan tunnettujen henkilöiden elämään, kun Yökylässä Maria Veitola palaa ruutuun.

Miisa Grekov juontaa Muodin huipulle -sarjan uuden tuotantokauden, joka käynnistyy helmikuussa. Kape Aihinen, Helena Puolakka ja Henri Alén nähdään tuttuun tapaan MasterChef Suomen uudella kaudella helmikuussa. Pippa Laukka puolestaan laittaa julkkisten elämäntavat uuteen uskoon Olet mitä syöt -ohjelmassa.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *