”Pahinta mitä olen ikinä tehnyt”

Matti Koskinen
17 joulukuun, 2023
26 Views
”Pahinta mitä olen ikinä tehnyt”

Mediapersoona Sharon Osbourne, 71, kertoo katuvansa kolmatta kasvojenkohotustaan. Times-lehden haastattelussa televisiotähti kertoo näyttäneensä aivan kykloopilta leikkauksen jälkeen.

– Se oli pahinta mitä olen koskaan tehnyt. Näytin aivan kykloopilta. Minulla oli silmä siellä ja toinen täällä, ja suuni oli täysin vinossa. Minun täytyi odottaa kasvojen parantumista, ennen kuin pystyin palaamaan (lääkärille) ja korjata tilanteen, Osbourne kertoo.

Osbourne nosti kauneuskirurgian esille myös muistelmassaan. Vuonna 2013 julkaistussa Unbreakable-kirjassa Osbourne kertoo kauneusleikkausten vievän aina osan itsetuntoa.

– Joka kerta kun menet veitsen alle turhamaisuuden tähden, vuolet aina pois myös palan itsetuntoasi, Osbourne kirjoittaa kirjassaan.

Osbourne on kertonut julkisuuteen tekemistään kauneusleikkauksista sekä muista operaatioista. Ensimmäisen kasvojenkohotuksen hän teki vuonna 1987, toisen 2002 ja nyt kolmannen vuonna 2021. Lisäksi mediapersoona kertoo käyttäneensä botoxia, täyteaineita, kohotuksia jalkoihin sekä käsiin sekä vatsankiristyksen. Lisäksi hänelle on tehty mahalaukun ohitusleikkaus painonhallinnallisista syistä.

Iltalehti uutisoi aikaisemmin, että Osbourne on turvautunut kiistanalaiseen Ozempic-lääkkeeseen laihduttaessaan.

Syyksi viimeisimmälle kasvojenkohotukselle hän kertoo turhamaisuuden ja egon.

– Näytät hyvältä ikäiseksesi, mediapersoona kertoo haastattelussa.

Hän kuitenkin haluaa muistuttaa, ettei näe peilikuvastaan muokattuja piirteitä vaan todellisen kuvajaisensa.

– Mutta tiedä kyllä miltä minä näytän. Kun katson peiliin, näen todellisen minäni peilistä.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *