Sanna Marinin mullistusten vuosi kulminoitui tähän hetkeen – Yksi asia on ja pysyy

Matti Koskinen
10 joulukuun, 2023
50 Views
Sanna Marinin mullistusten vuosi kulminoitui tähän hetkeen – Yksi asia on ja pysyy

Hän oli tänäkin vuonna Linnan odotetuin naisvieras. Siis nimenomaan naisvieras. Käärijän saamalle huomiolle kun ei tällä kertaa onnistunut vetämään vertoja edes Sanna Marin.

Sanna Marin on ollut tuttu kasvo Linnan juhlien vieraslistalla jo vuosia. Nyt moni asia oli kuitenkin toisin.

Ensinnäkin, Sanna Marin ei ole enää Suomen pääministeri. Hän ei ole myöskään puoluejohtaja, ei kansanedustaja eikä edes kaupunginvaltuutettu. Valtakunnan seuratuin nainen on karistanut tehokkaasti politiikan hiekat jaloistaan tämän vuoden aikana.

Linnan juhlien kutsuvieraiden joukosta Marinin nimeä ei kuitenkaan pyyhitä. 100 minuuttia lähetyksen alkamisesta presidentti Niinistöä ja tohtori Haukiota saapuu kättelemään entisten pääministerien litania. Matti Vanhanen. Anneli Jäätteenmäki. Mari Kiviniemi. Alexander Stubb. Juha Sipilä. Antti Rinne. Sanna Marin.

Keltainen kuin aurinko

Marin astui kameroiden eteen ja lunasti jälleen itselleen Linnan kuningattaren tittelin. Ex-pääministeri kulki punaista mattoa pitkin selkä suorana, arvokkaasti hymyillen, kirkkaankeltaisessa, toisen käsivarren paljastavassa iltapuvussaan säkenöiden.

Moni kenties odotti, että maailman muotipiireihin sukeltanut Marin olisi luottanut myös Linnan juhlissa jonkun kansainvälisen luksusdesignerin ammattitaitoon.

Tälläkin kertaa kuitenkin kotimaisuus voitti. Katri Niskaselle annettiin täysin vapaat kädet ainutlaatuisen luomuksen toteuttamiseen. Niskanen tahtoi juhla-asusta naisellisen mutta särmikkään, modernin mutta arvokkaan.

Asun kirkas keltainen sävy huokui Niskasen mukaan Sanna Marinin karismaa ja kuvasti hänen aurinkoista ja valovoimaista persoonaansa. Värivalinta ei ole iltapuvulle se kaikista tyypillisin.

Pukuun käytettiin 11 metriä kauniisti laskeutuvaa silkkisekoitusta. Veistoksellisessa muotoilussa huomioitiin myös Marinin kunniamerkit.

Tyyli teki vaikutuksen: Iltalehden lukijat äänestivät Marinin Linnan parhaiten pukeutuneeksi naiseksi toista vuotta putkeen.

Yksin

Toinen ero aikaisempiin vuosiin oli kenties vielä silmiinpistävämpi. Keväällä avioerohakemuksen jättänyt Marin edusti Linnassa nyt ensimmäistä kertaa yksin.

Marin asteli presidenttiparin eteen, puristi kahta kättä, toivotti hyvää itsenäisyyspäivää ja siirtyi sivuun. Poseerasi Instagram-kuvaa varten presidenttiehdokkaiden Jutta Urpilaisen (sd) ja Alexander Stubbin (kok) rinnalla.

Sitten hän katosi. Iltalehti uutisoi, että Marin poistui Presidentinlinnasta nopeasti kättelyn jälkeen.

Jos upotus ei toimi, näet kuvan myös tästä linkistä.

Yhtiökumppani

Syy tähän varmistui seuraavana päivänä. Marin kertoi Instagramissa järjestäneensä yksityiset itsenäisyyspäivän juhlat Hotel Kämpissä yhdessä Tuulia Pitkäsen kanssa.

Pitkänen toimi Marinin erityisavustajana tämän ministeriaikoina. Poliittisen irtautumisen jälkeen molemmat löysivät työn lontoolaisesta Tony Blair -instituutista strategisena neuvonantajana.

Pitkänen ja Marin rekisteröivät kesällä myös yhteisen yrityksensä, joka keskittyy toteuttamaan julkaisu- ja puhetoimintaa. Yritys sai perustajiensa sukunimillä leikittelevän nimen MA/PI.

Kämpin yksityisjuhliin osallistui lukuisia politiikan ja kulttuurin vaikuttajia. Kiinteistöalalla toimiva Andrei Koivumäki kertoi Iltalehdelle, etteivät kyseessä olleet vain tutun kaveriporukan juhlat, vaan sviitissä oli hänelle myös tuntemattomia henkilöitä.

Sviittibileet

Marinin – ja muiden paikalla olleiden – julkaisemista kuvista käy ilmi, että juhlat järjestettiin luksushotellin Mannerheim-sviitissä. 5000 euroa yötä kohti maksava, 258 neliömetrin kokoinen sviitti on tiettävästi Suomen kallein ja kuuluisin hotellihuone.

Sviitti koostuu kahdesta suuresta makuuhuoneesta, kahdesta olohuoneesta, erillisestä ruokailutilasta, työhuoneesta, sauna- ja kylpytiloista ja kahdesta parvekkeesta.

Koivumäen mukaan kaikki juhlijat mahtuivat hyvin sviittiin.

Jos upotus ei toimi, näet julkaisun myös tästä linkistä. Näet lisää kuvia oikean reunan nuolta painamalla.

Juhlissa oli tarjolla kuohuvaa juomaa ja monenlaista pientä syötävää. Kuvia ja videoita julkaistiin someen niin parvekkeelta, kylpyhuoneesta kuin sängyltäkin.

Kuvatekstissään Marin hehkutti kunniaa juhlia Suomen itsenäisyyttä ”perinteiseen tapaan Presidentinlinnassa” ja iloitsi kahden naisen yrityksensä järjestämistä juhlista.

Kättelyn kautta jatkoille. Näitä perinteitä vaalinee moni muukin.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *