Suvi Hartlin joutuu tekemään säännöllisesti raskaustestin – Paljastaa nyt, miksi

Matti Koskinen
1 joulukuun, 2023
35 Views
Suvi Hartlin joutuu tekemään säännöllisesti raskaustestin – Paljastaa nyt, miksi

Radiojuontaja Suvi Hartlin, 42, kertoo aikuisiällä saamastaan vaivasta Instagram-julkaisussaan.

Hartlin kertoo hänelle puhjenneen aikuisiän akne 15 vuotta sitten, kun hänen lapsensa syntyi. Juontajan mukaan vaiva on ollut välillä niinkin raju, ettei hän ole halunnut poistua kodistaan.

Hartlin yritti pitkään pärjätä ilman lääkekuureja, mutta muutti mielensä kuukausi sitten. Hän ei kadu päätöstään hetkeäkään, mutta myöntää kokeneensa lääkityksestä erikoisia sivuoireita.

– Sivuoireita ovat huulien ja limakalvojen kova kuivuminen, jonka kanssa kyllä pystyy elämään. Lihaksia särkee hitusen, sekin kuuluu asiaan. Labrassa saa juosta muutamaan otteeseen verikokeissa, koska suuri A-vitamiinin määrä rasittaa maksaa, juontaja listaa.

– Samassa yhteydessä tehdään aina raskaustesti, koska lääke aiheuttaisi takuuvarmoja vaurioita sikiölle, kertonee jonkin verran sen voimakkuudesta. Kaikesta huolimatta en voi kuin ihmetellä miksi en tehnyt tätä aikaisemmin. Akne on siitä kurja juttu, että se iskee aika kovaa itsetuntoon ja mulle riitti 15 vuotta sitä, hän lisää.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Hartlin kertoi hiljattain olevansa nykyään parisuhteessa. Juontaja erosi kesällä pitkäaikaisesta kumppanistaan 12 vuoden suhteen jälkeen. Elämänmuutoksen myötä Hartlin piti tauon radiotyöstään elokuussa, mutta palasi takaisin linjoille syyskuun puolivälissä.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *