Tv-katsojat ärsyyntyivät Mika Aaltolan esiintymisestä Elämäni biisi -ohjelmassa

Matti Koskinen
5 marraskuun, 2023
38 Views
Tv-katsojat ärsyyntyivät Mika Aaltolan esiintymisestä Elämäni biisi -ohjelmassa

Ylen suosittu Elämäni biisi -ohjelma huipentui lauantaina finaalikonserttiin, jossa vieraina olivat viisi presidenttiehdokasta. Vieraskattaus jakoi etukäteen mielipiteitä, ja somessa mutistiin ”all male panel” -tyyppisiä kommentteja, kun mukana olivat Olli Rehn (kesk), Mika Aaltola, Alexander Stubb (kok), Pekka Haavisto (vihr) ja Jussi Halla-aho (ps).

Osa katsojista uhosi myös somessa vaihtaneensa kanavaa, kun naisehdokkaita ei näkynyt lauteilla. Enimmäkseen kattaus kuitenkin otettiin kiinnostuksella vastaan.

Jakson aikana ja sen jälkeen somekeskustelu lähti omiin sfääreihinsä, ja kotisohvilta iskettiin tiukkaa analyysia presidenttiehdokkaista. Somepalautteessa korostui ärsyyntyminen turvallisuuspolitiikan asiantuntijanakin tunnetun Mika Aaltolan esiintymistyyliin.

Aaltolan kappale oli Samuli Putron Olet puolisoni nyt. Hän kertoi ohjelmassa kolme tarinaa, jotka kuvasivat kappalevalintaa.

– Vähän meni joo Aaltolalta kampanjan puolelle ja otettiin tunnekortti käyttöön, somessa jupistaan.

– Nyt on Mika niin politikointia.

Myöskin yksi Aaltolan tarinoista hämmensi tv-katsojia. Hän kertoi tarinan vanhuksesta, joka elvytti puolisonsa tämän elvytyskiellosta huolimatta.

– En ymmärtänyt, miten se liittyi mihinkään. Tuntuu, että halusi vaan kertoa jonkun koskettavan tarinan, somessa ihmetellään.

– Olipa sekava toi Mikan tarina!

– Aaltolalle sanoisin, että henkilön itse antamaa elvytyskieltoa on kunnioitettava. Sillä on turha esiintyä. Muuten hieno ilta, somessa sanotaan.

Tunteita peliin?

Kaija Koon Supernaiset -kappaleella yllättänyt Stubb taas kertoi liikuttavan tarinan, joka liittyi hänen isäänsä Göran Stubbiin ja tämän puolisoon Pirkko Mannolaan. Kertomus otettiin lämmöllä vastaan sosiaalisessa mediassa.

– Alex sai multa vähän anteeksi, vaikka laskelmoitu olikin, koska tosi hyvin laskelmoitu.

– Tää Göran Stubbin ja Pirkko Mannolan tarina oli kyllä söpö!

– Alex ole jo hiljaa…. vaikka ihan hyviä juttuja. Mut voitaisiinko mennä eteenpäin oikeesti, somessa kommentoitiin Stubbin pitkiä puheita.

Jussi Halla-aho taas sai kritiikkiä siitä, että esiintyi tunteettomasti. Hänen biisivalintansa Yövieras todellinen syy jäi myöskin tv-katsojille mysteeriksi, mikä aiheutti närää.

– Aika tyypillistä, että Halla-aho ei avaudu omasta elämästään yhtään mitään. Saamme sen sijaan musiikkianalyysin.

Olli Rehn taas sai tv-katsojien sympatiat puolelleen tunteikkaiden puheidensa ansiosta. Hänen klassikko-kappaleensa Juankoski here i come vetosi myös yleisöön.

– Voi miten kauniisti Olli Rehn puhui vaimostaan. Kotikatsomossa tuli vähän roskia silmiin, somessa liikututtiin.

Pekka Haaviston kappale oli Leonard Cohenin Hallelujah. Hän jäi somekansalle värittömäksi hahmoksi, joka ei nostattanut tunteita suuntaan tai toiseen.

– Kyllä kelpasi Suomen tulevalle presidentille! Hallelujah!

– Haavisto esiintyi omana itsenään ja se riittää. Ei turhanpäiväistä hehkutusta ja imelyyttä! Hyvä Pekka, somessa kehutaan.

”Teennäistä”

Elämäni biisi -finaalijakson huipentaminen presidenttiehdokkaiden iltaan herätti myös tv-katsojissa ristiriitaisia tunteita. Osa piti jaksossa ja kehui sitä mielenkiintoiseksi ikkunaksi ehdokkaiden persoonallisuuksiin. Osa kuitenkin oli sitä mieltä, että esiintymiset olivat liian teennäisiä ja läpinäkyvästi osa kampanjointia.

– Olipa vaikea katsoa. Oli niin paljon mielistelyä ja kiittelyä ilmassa. Toivottavasti ei enää ikinä tämmöistä ”vaali-iltaa”, Instagramissa todetaan.

– Näin jäykkää raatia en ole ikinä nähnyt tässä ohjelmassa. Biisi kuin biisi, ukot istuu jäykkinä.

– Tätä jaksoa on ollut kiusallista katsoa. Joka käänteessä jokainen vuorollaan yrittää vaikuttaa äänestäjiin.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *