Vieraat kunnioittivat Aira Samulinia asuvalinnoillaan: ”Saa olla rohkeampi”

Matti Koskinen
1 joulukuun, 2023
55 Views
Vieraat kunnioittivat Aira Samulinia asuvalinnoillaan: ”Saa olla rohkeampi”

Ex-missi ja yrittäjä Noora Hautakangas saapui Aira Samulinin muistotilaisuuteen Helsingin Vanhaan kirkkoon. Hän kertoo valinneensa ylleen Samulinille kuuluneet housut ja hanskat.

– Aira tyylimuusana kierrätti vaatteitaan viimeisten vuosien aikana. Kävimme Airan vaatteita yhdessä läpi, ostin nämä häneltä, Hautakangas kertoo ääni särkyen.

Hän kuvaileekin Samulinia varsinaiseksi tyylilyyliksi. Hautakangas tutustui Samuliniin tanssilegendan ollessa 80-vuotias.

– Aira oli ilon lähettiläs. Tanssi elää ja mitä Aira on sen kautta antanut, merkitys on ihan valtava.

Samulinin viimeisinä aikoina ystävykset soittelivat toisilleen usein. Valitettavasti puhelut kuitenkin menivät ristiin.

– Sen opin, että soita heti, kun on asia mielessä, Hautakangas summaa.

– Huumori yhdisti meitä. Aira näki aina kaikessa positiivisen puolen. Ja se rohkeus, hän tarttui aina toimeen.

Kuten Hautakangas, myös laulaja Kaija Koo kunnioitti pukeutumisellaan Samulinin muistoa.

– Laitoin tennarit jalkaan. Mietin kyllä Airaa vaatetuksessa, saa olla rohkeampi kuin tavanomaisissa hautajaisissa.

Kaija Koo suunnitteli pitkään reissua Samulinin luo Hyrsylän mutkaan, mutta tämä ei koskaan toteutunut. Artisti ehti kuitenkin oppia häneltä paljon.

– Airan asenne oli aivan uskomaton. Se varmasti vaikutti hänen pitkään ikäänsä. Painoin mieleen sen asenteen, sitä haluaisin itsekin oppia lisää, Kaija Koo muisteli ennen siunaustilaisuuden alkua.

Myös tanssija Sirpa Suutari-Jääskö kertoi, että oli valinnut Airan muistoa kunnioittaen hapsuja ylleen.

Source: iltalehti.fi

Author Matti Koskinen

Matti Koskinen on kasinoasiantuntija, joka voi auttaa sinua lisäämään voittomahdollisuuksiasi. Hänellä on vuosien kokemus alalta, ja hän tietää, mitä menestyksekäs pelaaminen vaatii.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *